Kuva: Instagram - jarnodudeson
Anna: Jarno Laasala toipuu erostaan – ”Olen heikko ja rikki”
Duudsoneista tuttu Jarno Laasala erosi vaimostaan toukokuussa. Mies julkaisi tuolloin sydäntä särkevän ja raa’an videon Youtube-kanavallaan.
Nyt Jarno kertoo Anna-lehdelle, miten hän toipuu erosta kaiken kokemansa jälkeen. Ex-pariskunta on pitänyt toisiinsa hyvät välit, ja asuvat edelleen lähekkäin, jotta uusi elämänmuutos olisi lapsille mahdollisimman helppo.
— On äärimmäisen tuskallinen prosessi luopua ihmisestä, jonka kanssa on uskonut viettävänsä loppuelämän. Eikä rakkaus mihinkään katoa, se vain muuttaa muotoaan. Joskus suurinta rakkautta on lakata yrittämästä ja päästää irti. Se on se kohta, jossa voi kasvaa.
Jarno ei pelkää näyttää tunteitaan, hän itkee silloin, kun tuntuu pahalta. Hän sanoo, että haluaa rikkoa somessa näkyvän kaavan, jossa näytetään vain elämän kohokohdat.
— Olen halunnut jakaa myös huonoja hetkiäni, jotta muutkin uskaltaisivat puhua vaikeuksistaan ja näyttää heikkouksiaan.
Ihosyövänkin läpikäynyt Jarno sanoo, että on rohkeutta näyttää olevansa maassa.
— Yllättäen onkin vapauttavaa, kun voi myöntää, että olen heikko ja rikki. Vasta kun ihminen suostuu kohtaamaan kipeimmät tunteensa, hän voi muuttua ja kasvaa.
Lue myös:
Duudsonien Jarno eronnut – julkaisi itkuisen videon
Lähde: Anna
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla