Anni Ihamäki pudotti uutispommin – seuraa Jaajo Linnonmaan esimerkkiä: ”Aamulypsy minunkin osalta tehty”
Suomen suosituimpiin radio-ohjelmiin lukeutuva Aamulypsy on kokenut viime aikoina valtavan määrän uudistuksia.
Muutama viikko sitten Jaajo Linnonmaa ilmoitti lopettavansa työt aamuradiossa ja siirtyvänsä keskittymään aiempaa syvemmin perhe-elämäänsä neljän lapsen isänä. Pian Linnonmaan ilmoituksen jälkeen Radio Suomipop julkisti Aamulypsyn uuden juontajatiimin, joka aloittaa tehtävässään 9. tammikuuta. Aamuohjelmassa jatkavat tuttuun tapaan Janni Hussi ja Tuukka Ritokoski, mutta heidän rinnalleen juontotehtäviin nousevat jatkossa myös Ilkka Ihamäki, Juuso Mäkilähde ja Tinni Wikström.
Tänään maanantaina 12. joulukuuta juontaja Anni Ihamäki julkaisi omalla Instagram-tilillään jättiuutisen. Ihamäki on päätynyt samaan ratkaisuun kuin Linnonmaa ja aikoo omalta osaltaan myös jättää Aamulypsyn perhevapaansa vuoksi.
Ihamäki on lisännyt Instagramiin liudan nostalgisia kuvia Aamulypsy-vuosiltaan. Ihamäki aloitti Aamulypsyssä 16 vuotta sitten.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Meen aamuihin vielä Jaajon, Periksen ja Tuken kanssa 14.-22.12. ja sitten on Aamulypsy tältä erää munkin osalta tehty. Perhevaapaata radiosta jatkan ainakin ensi vuoden loppuun asti, Ihamäki kirjoittaa julkaisunsa ohessa.
– Kiitos Aamulypsy 2006-2022, kiitos Jari Oy ja muut rakkaat kollegat! hän lisää kiitellen.
Vuodet Aamulypsyssä ovat antaneet Ihamäelle paljon. Hän tapasi radiotyönsä parissa myös nykyisen aviomiehensä Ilkka Ihamäen, jonka kanssa hänellä on kaksi yhteistä lasta.
– Kiitos Radio Suomipop ja kiitos kuulijat joiden kanssa kasvettiin parikymppisistä nelikymppisiksi. Aamulypsy on ollut paras työ ikinä ja antoi ystävien lisäksi mulle myös rakkauden ja perheen, nainen hehkuttaa kiitollisena.
Lue myös:
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman