Apu: Janni Hussi sai murskapalautetta radiolähetyksistään – avautuu yleisön rajuista ennakkoluuloista: ”En ollutkaan joku bimbo”
Menestynyt mediapersoona ja entinen fitness-tähti Janni Hussi aloitti syksyllä 2020 Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelman juontajana. Hussi valittiin sijaistamaan Anni Hautalaa, joka jäi äitiyslomalle.
Työpesti oli Hussille unelmien täyttymys, mutta pian selvisi ettei ohjelman yleisö ollut yhtä innoissaan asiasta. Hussi kertoo Apu-lehden tuoreessa haastattelussa hänen vastaanottamansa palautteen olleen aluksi murskaavaa.
– Monet laittoivat viestiä, että olivat ihan kauhuissaan siitä, että mä tulin Annin tilalle, Hussi kuvailee Apu-lehdelle.
– Sitten he sanoivat, että olivat kuunnelleet ohjelmaa ja muuttaneet mielensä. Mä en ollutkaan joku bimbo, vaan heitin hauskaa läppää, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Haastattelussa Hussi muistelee, kuinka haaveili pitkään radiojuontajan työstä. Vuonna 2019 hän päätti, että asialle olisi tehtävä jotain. Hussi otti yhteyttä äänikirja-, podcast- ja radiopalvelu Suplan johtajiin ja kertoi, että haluaisi mielellään kokeilla äänityötä.
– Ajattelin, että oma podcast voisi olla ensi askel. Palaverin lopuksi sanoin vähän arastellen, että totta kai myös radio kiinnostaa. Että jos teillä on sairastapauksia tai jotakin, niin tosi mielelläni tulen vaikka tuuraamaan.
Muutaman viikon päästä Hussille tarjottiinkin Suomipopilla omaa ohjelmapaikkaa viikonlopuissa.
– Se tuntui ihan epätodelliselta, hän muistelee.
Hussin ensimmäinen lähetys 11. tammikuuta kului jännittäessä, sillä talossa ei viikonloppuna ollut ketään, joka olisi voinut opastaa häntä teknisten laitteiden käytössä. Vaikka Hussi teoriassa tiesikin mitä piti tehdä, joutui hän pyytämään äitiään vahvistamaan viestillä, kuuluiko hänen äänensä.
– Kyllä se kuuluu, oli äiti vastannut Hussille.
Lähde: Apu
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä