Laulaja Marita Taavitsainen kertoo, että hänen keikkamyyjänsä jätti vuosia sitten maksamatta hänelle keikkapalkkioita noin 150 000 euron edestä. Keikkamyyjä oli hänen hyvä ystävänsä ja lapsensa kummi. Hän ei koskaan tehnyt ystävästään rikosilmoitusta. Ystävyys kuitenkin katkesi heidän väliltään.

– Luotan siihen, että karma is a bitch. Ajattelen, että tuskin minulla enää sitä rahaa olisi. Se olisi käytetty johonkin. Joskus mietin tapahtuneita ja tunnen katkeruuden piikin. Sitten totean, että siihen on turha uhrata aikaa. Se ei johda mihinkään, Taavitsainen sanoo Apu-lehdelle.

– Katkeruus ja viha eivät minua kaada. Elän omaa elämääni ja pyrin pitämään kiinni niistä naruista, joista pystyn. Voi olla, että olen liian sinisilmäinen, mutta haluan luottaa ihmisiin, hän jatkaa.

Keikkamyyjän tekemä kavallus selvisi Maritalle pian sen jälkeen, kun hän palasi vuonna 2010 äitiyslomalta takaisin keikkalavoille. Maritaa harmittaa, ettei hän seurannut itse tarkemmin rahavirtoja vaan luotti siihen, että keikkamyyjä tilittäisi palkkiot ajallaan.

Lähde: APU

Lue myös:

Marita Taavitsainen hankki yllättävän lemmikin, joka pääsi jo kertaalleen karkaamaan: ”Pieni paniikki pääsi syntymään”

IL: Marita Taavitsaisen kampaamo vaikeuksissa -liiketila myynnissä – ”Tuossa se sinnittelee”