IL: Marita Taavitsaisen kampaamo vaikeuksissa -liiketila myynnissä – ”Tuossa se sinnittelee”
Iskelmälaulaja Marita Taavitsaisen, 53, vuonna 2020 Hyvinkäälle perustama kampaamo on vaikeuksissa. Marita kertoo Iltalehdelle, ettei ole löytänyt kampaamoon työntekijää ja ystävän omistama liiketilakin on myynnissä.
Toistaiseksi kampaamo on vielä toiminnassa, mutta laulaja ei aio etsiä sille myöskään uutta paikkaa. Alunperin ajatuksena oli, että työntekijä olisi pitänyt liikettä auki ja Marita olisi keskittynyt pr-hommiin.
– Se on lähinnä työntekijäpulaan kaatumassa, mutta kyllä se tuossa sinnittelee ainakin vuoden loppuun asti, Marita kertoo Iltalehdelle.
Oma kampaamo oli Maritalle pitkä-aikainen haave ja hän on kiitollinen, että sai kokea sen. Jatkossa hän aikoo kuitenkin keskittyä musiikkiin. Koronarajoitusten hellitettyä, loppuvuodeksi ja ensi kesäksi on luvassa paljon keikkoja.
– Ennemmin pidän jalan artistipuolella, kuin liiketyössä.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
IS: Ex-mies avautuu vaikeista väleistä Marita Taavitsaiseen: ”Olen väsynyt tähän taisteluun”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä