Apu: Näyttelijä Elsa Saisio sairasti ala-asteikäisenä anoreksian – ”Minuun jäi pysyvät jäljet”
Näyttelijä Elsa Saisio on tuttu kasvo monelle suomalaiselle muun muassa Kaikki oikein -elokuvasta ja lukuisista teatterirooleistaan. Saisio nähdään myös ensi syksynä julkaistavassa uudessa Kummeli-elokuvassa: Kummeli esittää: Kontio & Parmas.
Hiljattain julkaistussa Apu-lehden haastattelussa Saisio on saanut tehtäväkseen jatkaa hänelle esitettyjä lauseita haluamallaan tavalla. Näyttelijän jatkamista lauseista paljastuu muun muassa teini-iässä sairastettu anoreksia.
– Minuun jäi pysyvät jäljet, kun sairastin anoreksian 11–13-vuotiaana.
Jos upotus ei näy, katso julkaisu täältä.
Saision vastauksista käy myös ilmi, että hänen lapsuuden haaveensa oli olla hyvä laulaja, ja teini-ikäisenä hän ihaili erityisesti laulaja Whitney Houstonia. Teini-ikäisen Saision inhon kohteena puolestaan olivat koulutunneilla häiriköivät pojat.
Hän kertoo haastattelussa myös kiusallisesta sukurasitteestaan.
– Sukurasitteeni on misofonia eli ääniyliherkkyys. Sitä on äidilläni ja minulla, ehkä myös jo pojallani. Esimerkiksi maiskutus häiritsee tosi paljon ja voi aiheuttaa sosiaalisesti hankalia tilanteita.
Jos julkaisu ei näy, katso kuva täältä.
Saisio paljastaa myös, että mikäli hän saisi päättää seuraavan Nobelin rauhanpalkinnon saajan, olisi se ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Ilmastoasiat ovat mitä ilmeisemmin lähellä Saision sydäntä, sillä hän puhuu haastattelussa myös ilmastoahdistuksesta.
– Ennen oli paremmin ainakin se, ettei joutunut elämään jatkuvan ilmastoahdistuksen alla, Saisio sanoo.
Lue myös:
Maisa Torppa säteilee uudessa raskauskuvassa – kerää ihasteluja: ”Tyylikäs mama!”
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!