Apu: Renny Harlin, 61, rakastui 26-vuotiaaseen fitness-kaunottareen – ”Ei sielunkumppaneita iän perusteella valita”
Elokuvaohjaaja Renny Harlin, 61, esittelee tuoreessa Apu-lehdessä uuden rakkaansa, Johanna Kokkilan, 26. Renny kertoo lehdessä kuluvan vuoden olleen muutosten aikaa, sillä siihen on sisältynyt muun muassa muutto Kiinasta Bulgariaan.
Tällä hetkellä Sofiassa asuva Renny kertoo poikkeuksellisen vuoden tuoneen elämään myös uuden ystävyyssuhteen, joka lopulta syveni rakkaudeksi.
– Unelmien täyttymys meille molemmille, Renny kertoo Apu-lehdelle.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksista roihahtanut rakkaustarina on edennyt pikavauhtia, ja Johanna majailee tällä hetkellä Rennyn kanssa Sofiassa. Maailmalla uraansa luoneelle Rennylle Johannan suomenkieli on iso plussa.
– Yksi merkittävä ero aikaisempiin suhteisiini on se, että voin puhua suomea Johannan kanssa, hän kertoo lehdessä.
– Yhteinen kieli on antanut tähän uskomattoman ulottuvuuden, joka tekee tästä rakkaudesta suhteessa syvemmän kuin minulla on varmaan koskaan ollut, hän jatkaa.
Renny seurusteli aiemmin kiinalaisen Kay Huangin kanssa, josta tämä oli eronnut hieman ennen kuin tapasi Johannan. Vaikka tuore pariskunta uskookin, että ihmisillä on mielipiteitä esimerkiksi heidän suurehkosta ikäerostaan, he toteavat, että lähipiiriltä saatu tuki on kaikkein tärkeintä.
– Ei sielunkumppaneita iän perusteella valita, Johanna toteaa lehdessä.
Porista kotoisin oleva Johanna on monille suomalaisille tuttu jo entuudestaan, sillä hän on kokenut fitness-kisaaja. Nuori kaunotar osallistui kolme vuotta sitten Nordic Fitness Expo -kisoihin, ja on kilpaillut tämän jälkeenkin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen myös klikkaamalla tästä.
Lue myös:
IS: Renny Harlinin poika Luukas hurahti elokuva-alaan – suuntaa pian Bulgariaan apuohjaajan roolissa
Renny Harlinin Luokkakokous-leffan kuvauksista uutisoidaan jo Yhdysvalloissa
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn