Kuva: Instagram @rennyharlin
Apu: Renny Harlin, 61, rakastui 26-vuotiaaseen fitness-kaunottareen – ”Ei sielunkumppaneita iän perusteella valita”
Elokuvaohjaaja Renny Harlin, 61, esittelee tuoreessa Apu-lehdessä uuden rakkaansa, Johanna Kokkilan, 26. Renny kertoo lehdessä kuluvan vuoden olleen muutosten aikaa, sillä siihen on sisältynyt muun muassa muutto Kiinasta Bulgariaan.
Tällä hetkellä Sofiassa asuva Renny kertoo poikkeuksellisen vuoden tuoneen elämään myös uuden ystävyyssuhteen, joka lopulta syveni rakkaudeksi.
– Unelmien täyttymys meille molemmille, Renny kertoo Apu-lehdelle.
Jos kuva ei näy, katso se täältä. Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksista roihahtanut rakkaustarina on edennyt pikavauhtia, ja Johanna majailee tällä hetkellä Rennyn kanssa Sofiassa. Maailmalla uraansa luoneelle Rennylle Johannan suomenkieli on iso plussa. – Yksi merkittävä ero aikaisempiin suhteisiini on se, että voin puhua suomea Johannan kanssa, hän kertoo lehdessä. – Yhteinen kieli on antanut tähän uskomattoman ulottuvuuden, joka tekee tästä rakkaudesta suhteessa syvemmän kuin minulla on varmaan koskaan ollut, hän jatkaa. Renny seurusteli aiemmin kiinalaisen Kay Huangin kanssa, josta tämä oli eronnut hieman ennen kuin tapasi Johannan. Vaikka tuore pariskunta uskookin, että ihmisillä on mielipiteitä esimerkiksi heidän suurehkosta ikäerostaan, he toteavat, että lähipiiriltä saatu tuki on kaikkein tärkeintä. – Ei sielunkumppaneita iän perusteella valita, Johanna toteaa lehdessä. Porista kotoisin oleva Johanna on monille suomalaisille tuttu jo entuudestaan, sillä hän on kokenut fitness-kisaaja. Nuori kaunotar osallistui kolme vuotta sitten Nordic Fitness Expo -kisoihin, ja on kilpaillut tämän jälkeenkin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen myös klikkaamalla tästä. Lue myös: IS: Renny Harlinin poika Luukas hurahti elokuva-alaan – suuntaa pian Bulgariaan apuohjaajan roolissa Nyt on mahdollista päästä valkokankaalle ja Renny Harlinin ohjaukseen – Luokkakokous 3 hakee avustajia ensi tiistaille Renny Harlinin Luokkakokous-leffan kuvauksista uutisoidaan jo Yhdysvalloissa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta