Kuva: Nelonen Pressi
Archie Cruz avoimena viime keväisestä erokohustaan Radio Rockilla: ”Annoin ehkä demonien ottaa liian ison vallan itsestäni”
Pian alkavalla Selviytyjät Suomi -kaudella mukana oleva Arttu ”Archie Cruz” Kuosmanen, 28, on Santa Cruz -rockyhtyeen keulakuva ja laulaja. Yhtye julkaisee uuden Moonchild-kappaleen ja -musiikkivideon tämän viikon perjantaina.
Viime vuosi oli Archielle varsin tapahtumarikas, eikä pelkästään Selviytyjien kuvausten takia. Alkuvuodesta 2020 Archie asui vielä Yhdysvalloissa kihlattunsa Katelynin kanssa, mutta suhde päättyi keväällä riitaisissa merkeissä. Hän puhuu erostaan ja sen myötä aiheutuneesta mediakohusta Radio Rockin Korporaation haastattelussa Harri Moisiolle ja Kim Sainiolle.
– Erikoiskeissi, mutta kaikki on sovittu ja hommat on mallillaan. Heti, kun koronatilanne helpottuu, niin kyllä sinne mennään bäkkiin, Archie vakuuttaa.
Jos upotus ei näy, katso kuva täältä. Eron jälkeen Katelyn kertoi Instagram-tilillään Archien pistäneen hänen asuntonsa remonttikuntoon ennen kuin lähti Yhdysvalloista Suomeen. Archie valottaa Radio Rockilla myös taustoja sille, miksi näin kävi. – Jos sä oot ikinä eronnut, niin siinä voi tulla kaikenlaista riitaa. Ja sitten mä annoin ehkä demonien ottaa liian ison vallan itsestäni, Archie myöntää.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa kuvan myös täältä. Rankan ja paljon mediahuomiota saaneen eron jäljiltä Archie hakeutui terapiaan. Nykyään mies vakuuttaa olevansa hyvässä kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti. Hän sanoo myös sopineensa asian henkilökohtaisesti ex-kihlattunsa kanssa ja korvanneensa tälle koituneet vahingot. Archie on kertonut aiemmin mediassa, että eron jälkeinen vieroitushoito ja terapia ovat saaneet tämän ajattelemaan myös Santa Cruzin alkuperäisen kokoonpanon yhteenpaluuta. Alkuperäiskokoonpano hajosi kohun saattelemana vuonna 2018.
Jos upotus ei näy, katso kuva täältä. Selviytyjät Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa 27. helmikuuta klo 20.00. Lue myös: HS: Tekeekö alkuperäinen Santa Cruz paluun? Archie Cruz haluaa pyytää anteeksi bändikavereiltaan ja sopia riidat IL: Suvi Pitkänen joutui tapaturmaan Selviytyjien kuvauksissa: ”En nähnyt itseäni, mutta näin muiden reaktiot” Elias Gould avautuu Selviytyjät-kokemuksistaan: Ikävä tyttöystävän ja koiran väliin! – valmistautui erikoisella keinolla kuvauksiin
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Euroviisut 2026: Finaali, tulokset, esittäjät, biisit
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Sara Sieppi paljastaa: Synnytys eteni vauhdilla, Pyry Soiri ei ehtinyt paikalle
- Euroviisujen kaikki finalistit selvillä – Tässä ovat Suomen pahimmat haastajat
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta