Arvaatko, mikä on Jennifer Anistonin kaikkien aikojen suosikkijakso Frendeistä?
Yhdysvaltalainen Frendit-sarja oli yksi 2000-luvun taitteen suosituimpia televisiosarjoja. Sarjassa seurattiin kuuden new yorkilaisen kaveruksen elämää, joista yksi oli Jennifer Anistonin, 51, esittämä Rachel Green. Aniston paljasti vuonna 2016 hänen suosikkinsa kaikista kuvatuista Frendit-jaksoista.
Näyttelijä nimesi suosikikseen The One with the Prom Video -jakson, jossa näytetään takauma hahmojen lukion tanssiaispäivästä. Aniston kertoi syyksi sen, että siinä näytetään erityisen herkkä ja koskettava hetki Anistonin hahmon Rachelin ja David Schwimmerin hahmon Rossin välillä.
Jaksossa Frendien ystäväporukka kerääntyy yhteen katselemaan vanhaa tanssiaisvideota ajalta, jolloin Courteney Coxin esittämä Monica ja Rachel olivat lukiossa. Monican isoveli Ross oli jo yliopistossa ja hän oli erittäin ihastunut Racheliin, mutta kukaan ei tiennyt tästä.
Rachelin tanssideitti Chip näyttää tekevän Rachelille oharit, joten Ross aikoo lähestyä ihastustaan kukkakimpun kanssa ja pyytää tätä tansseihin.
Lopulta Rachel kuitenkin päätyy lähtemään tansseihin Chipin kanssa.
Rachel saa tietää Rossin aikeista tarjoutua viemään hänet lukiotansseihin vasta aikuisiällä, nähtyään kotivideon. Rachel reagoi asiaan kävelemällä huoneen poikki Rossin luokse ja suutelemalla tätä.
– Näettekö? Ross on hänen hummerinsa, tilannetta vierestä katsova Lisa Kudrowin roolihahmo Phoebe toteaa hymyillen.
Voit katsoa kohtauksen alta.
Lue myös: Ounou! Frendit-sarjan odotetun paluujakson kuvaukset peruttiin
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä