Siivouskuningatar Auri Kananen odottaa parhaillaan esikoistaan.

Äskettäin Auri julkaisi Instagramissa videon, jolla hän esittelee, mitä tavaraa hän pakkaa sairaalakassiin synnytystä varten.

Kassiin päätyy videolla muun muassa hygieniatarvikkeita, meikkejä sekä pillillä varustettu juomapullo. 

– Mitäs ootte mieltä, Auri kyselee seuraajien mielipidettä kassin sisällöstä.

Moni intoutui kommentoimaan Aurin videota.

Osa kirjoittajista on esimerkiksi sitä mieltä, ettei sairaalassa tee yhtään mitään hiustensuoristusraudalla. Toiset ihmettelevät, aikooko Auri todella ehtiä täyttämään vauvakirjaa osastolla ollessaan. 

Myös keskustelualusta Jodelin puolella on virinnyt kiivas keskustelu Aurin julkaisuun liittyen. Siellä kummastusta on aiheuttanut erityisesti tapa, jolla Auri on vastannut seuraajilleen Instagramissa.

– Mikä kilpailu tää on, että kuka pärjää vähimmällä, Auri on näpäyttänyt esimerkiksi erästä tavarapaljoutta kommentoinutta seuraajaansa. 

Useampi kirjoittaja Jodelissa kokeekin, että Auri on vastauksissaan tarpeettoman tyly. Moni myös ihmettelee, miksi Auri vastaa kärkkäästi, vaikka itse kysyi someseuraajiensa mielipidettä. 

Osa jodlaajista kuvaileekin käsityksensä Aurista muuttuneen täysin tämän tympeän käytöksen myötä.

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: