Avioero! NHL-tähti Mikko Koivun vaimo myönsi Seiskalle, että eron syy oli pettäminen
NHL-tähti Mikko Koivu, 36, on Ilta-Sanomien mukaan hakenut 4. helmikuuta yksin avioeroa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vaimostaan Helenasta, 33.
Seiskan mukaan eron taustalla olisi Mikko Koivun pettäminen. Helena myönsi asian lehdelle.
– Kyllä se pitää paikkansa, Helena sanoi Seiskalle pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Mikko ja Helena menivät kihloihin vuonna 2013 ja vuotta myöhemmin naimisiin Turussa. Parilla on kolme yhteistä lasta. Sofie syntyi vuonna 2013, Kasper vuonna 2015 ja Oskar vuonna 2018.
Ilta-Sanomien mukaan pari rekisteröi ennen häitä avioehdon, joissa yleensä sovitaan, että kummallakaan osapuolella ei ole oikeutta toisen omaisuuteen eron jälkeen.
Koivun perhe asuu Yhdysvalloissa, jossa Mikko on pelannut Minnesota Wildin riveissä vuodesta 2005 lähtien. Vuodesta 2008 lähtien hän on toiminut joukkueen kapteenina. Koivu on ollut myös tuttu näky Leijonien kapteenina. Hän mm. johdatti Suomen maailmanmestaruuteen vuonna 2011. Uransa aikana Koivu on tienannut noin 66 miljoonaa dollaria.
Alla Helenan julkaisemia Instagram-kuvia.
Ylin kuva: Wikimedia Commons
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman