
Avioero! Pamela Andersonin viides liitto kariutui vain vuodessa – lähipiiri paljasti eron taustat: ”Hän osoittautui ku*ipääksi”
Baywatch-tähti Pamela Anderson, 54, on hakenut avioeroa miehestään Dan Hayhurstista, uutisoi Page Six. Pari avioitui turvamiesrakkaansa kanssa jouluna 2020.
Eron syynä on lehden sisäpiirilähteiden mukaan se, Hurst ei tukenut vaimoaan ja oli häntä kohtaan ”epäystävällinen” ja ”kusipää”. Suhdetta rasitti myös pitkään jatkunut karanteenielämä.
– Dan osoittautui kusipääksi – hän ei tukenut Pamelaa ja oli epäystävällinen. Kun vietät kaksi vuotta jonkun kanssa joka sekunti, opit tuntemaan hänet paremmin. Pamela huomasi, ettei Dan ole se oikea. Hän ei kohdellut Pamelaa kuten hän olisi halunnut tulla kohdelluksi, sisäpiiristä kerrotaan.
– He ovat riidelleet, vaikka Dan oli sanonut, että haluaa saada liiton toimimaan.
Andersonin edustaja vahvisti lehdelle tähden hakeneen avioeroa Kanadassa, jossa pariskunta on asunut, mutta ei halunnut kommentoida asiaa enempää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kyseessä on Andersonin viides avioero. Hän on ollut aiemmin naimisissa rocktähti Tommy Leen kanssa ja parilla on vuonna 1998 päättyneestä liitostaa kaksi poikaa. Andersson oli muutamia kuukausia naimisissa muusikko Kid Rockin kanssa vuonna 2006 sekä Rick Salomonin kanssa heti seuraavana vuonna. Tammikuussa 2020 Andersson avioitui yllättäen elokuvatuottaja Jon Petersin kanssa, mutta he erosivat jo 12 päivää häiden jälkeen.
Lähde: Page Six
Lue myös:
Tältä harvoin julkisuudessa esiintyvä Pamela Anderson, 54, näyttää nykyään – katso paparazzikuvat!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit