Kuva: Instagram - Helmeri Pirinen
BB-pariskunta Anu ja Helmeri erosivat – julkaisivat tunteikkaan eropäivityksen: ”En vaihtaisi päivääkään pois, vaikka tuntuu pahalta”
Big Brother -talossa rakastuneet Anu Puumalaisen, 32, ja Helmeri Pirisen, 32, ovat eronneet. Anu kertoi suhteen päättymisestä Instagramin Stories-osiossa.
– Täytyy todeta, että päivääkään en pois vaihtaisi, vaikka tuntuu pahalta. Ja niin sen varmaan kuuluukin tuntua. Olemme ystäviä ja tulemme viihtymään toistemme seurassa jatkossakin, Anu kirjoitti.
– Ero on tutkimuksen mukaan läheisen kuoleman ja vakavan sairauden ohella meitä eniten kuormittava elämäntapahtuma. Alkuvaiheessa on tärkeintä keskittyä omaan hyvinvointiin ja pitää omasta fysiologiasta huolta. Vaikka erosta aiheuttava kipu voi olla voimakas ja ruokahalu voi kadota kokonaan, toipumista edistää terveellinen ruokahalu ja riittävä uni. Tärkeintä on selvitä päivästä seuraavaan, mutta ei tarvitsekaan yrittää jaksaa.
Anu vahvisti eron Iltalehdelle, mutta ei halunnut kuitenkaan kertoa tarkkoja eron syitä. Anun mukaan omat haasteensa yhteiseen arkeen toivat kahden lapsen, työn ja parisuhteen yhteensovittaminen.
– Kun punnitsimme, että mikä on kummallekin tärkeää, niin tulimme siihen tulokseen, että ehkä se on parempi näin. Eihän sitä tiedä, että vaikka asiat joskus vielä kääntyisivätkin toisin, mutta nyt on parempi näin.
Helmeri ei ole kommentoinut eroa sosiaalisessa mediassa.
Lue myös:
IL: BB-pariskunta Helmeri ja Anu haaveilevat lapsesta ja yhteisestä kodista
Seiska: Teflon Brothers -räppärin suhde BB-kaunottaren kanssa päättyi – takana pitkä suhde!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta