Beckhamien perheskandaali: Meghan ja Harry työnsivät lusikkansa soppaan
Jalkapalloilija David Beckhamin poika Brooklyn ja hänen puolisonsa Nicola Peltz saavat tukea Sussexin herttuaparilta vaikean tilanteen keskellä, huhutaan brittilehti Mirrorissa.
Uutisen mukaan Brooklyn ja Nicola ovat tiettävästi viettäneet aikaa prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin luona Montecitossa. Näyttäisi siis siltä, että pariskunta on päässyt heidän siipiensä suojiin skandaalin keskellä.
Lehden lähteet tarkentavat kuitenkin, että kyseessä olisi ennalta sovittu tapaaminen. Näin ollen viime aikojen tuulinen tilanne ei ole vaikuttanut siihen, että Meghan ja Harry näkivät Brooklyniä ja Nicolaa.
The Sun puolestaan julistaa, kuinka nelikko on ”samanlaisen trauman yhdistämä”.
Harry ja Meghan pakenivat Yhdysvaltoihin elämään uutta elämää ja jättivät kuninkaalliset tehtävät vuonna 2020.
Nyt Brooklyn Beckhamin kohdalla puhutaan The Sunissa jo ”Beckxitistä”. Lehden tietojen mukaan herttuapari tukee Beckhamin perheen ulkopuolelle jäänyttä pariskuntaa.
Nelikko on lähteen mukaan vaihtanut numeroita keskenään ja syönyt illallisen.
Brooklyn ja Nicola loistivat poissaolollaan Davidin syntymäpäivillä aiemmin tässä kuussa. Muu perhe julkaisi juhlakuvia keskenään.
Lisäksi pariskunta on ilmeisesti vältellyt muitakin perhetapahtumia.
Koko kuvion taustalla huhutaan olevan ikävä välirikko Brooklynin ja hänen veljensä Romeon välillä. Heidän on väitetty deittaileen samaa naista, Kim Turnbullia.
Nykyään Kim on Romeon kanssa, minkä vuoksi veljesten välit olisivat tulehtuneet. Brooklynin väitetty deittailu Kimin kanssa on tosin tapahtunut vuosia sitten.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen