Big Brother -talosta häädettiin ensimmäisenä ulos Marko, 34, – ”Ensimmäinen päivä meni sumussa”
Big Brother -talosta häädettiin ensimmäisenä asukkaana ulos Suolahdelta kotoisin oleva Marko, 34. Uusi tuotantokausi alkoi Nelosella sunnuntaina, joten hän ehti viettää talossa vain kolme vuorokautta.
– Mulla on hämmentynyt fiilis, osasin odottaa putoamista. Kotona on puoliso ja lapset odottamassa, Marko kertoi putoamisen jälkeen.
– Kolmeen päivään mahtui kaikenlaista. Ensimmäinen täysi päivä oli sairaan hidas, koska oli orastava pääkipu. Päivä meni sumussa. Kaikki talon asukkaat olivat mukavia ja pystyin juttelemaan jokaisen kanssa.
Ensimmäisenä talosta häädetty Marko on koulutukseltaan lähihoitaja, ja hän työskentelee kehitysvammaisten ja psyykkisesti oireilevien nuorten ohjaajana. Marko on suoraselkäinen maaseudulla asuva perheenisä, jolla on perinteiset arvot ja hän arvostaa maalaisjärkeä, joka tuntuu hänen mielestään olevan monella nykyään hukassa. Äärilaita-ajattelu ja tarve tuoda omia mielipiteitä esiin ilman erityistä syytä ärsyttävät häntä.
Marko ajattelee, että Suomessa tasa-arvoasiat ovat kohdallaan eikä hän ymmärrä meluamista tämän aiheen ympärillä. Myöskään elokapina ei saa Markolta sympatiaa. Marko on entinen koulukiusattu ja -kiusaaja, mutta kasvanut hyväntahtoiseksi ja tunteelliseksi ihmiseksi. Hänelle urheilu ja lasten jalkapallovalmentaminen ovat tärkeitä asioita. BB-kisassa hän tavoittelee voittoa reilulla ja rehellisellä taktiikalla.

Lue myös:
Paljastuksia sunnuntaina alkavasta BB-kaudesta – taloon astelee muun muassa seksityöläinen!
Tässä ovat uudet Big Brother Suomen -juontajat: suosikkiohjelmassa merkittävä uudistus!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä

- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen