Kuva: Nelonen
Paljastuksia Big Brotherin uudesta kaudesta – mukana muun muassa asianajaja ja vapaamuurari!
Odotettu Big Brother Suomi starttaa viimein sunnuntaina 6.9. Nelosella ja Ruudussa. Sunnuntai-iltojen suorat lähetykset luotsaa juontaja Elina Kottonen ja päivittäisten koostelähetysten juontajina nähdään tuttuun tapaan vuoropäivin Alma Hätönen ja Kimmo Vehviläinen.
– Odotan jo uuden kauden alkamista. Olen tehnyt sitä niin kauan, että voisi luulla, että sen tekemiseen kyllästyisi. Siihen ei kyllästy. Joka vuosi on jännä päästä tutustumaan uusiin asukkaisiin. Nyt tiedän heistä ja tulevista kuvioista jo jonkin verran, Elina Kottonen kertoo Metropolille.
Nelosen tiedotteessa kerrotaan, että asukkaat ovat ikähaarukaltaan 21–53-vuotiaita. Mukana on muun muassa jäteautonkuljettaja, asianajaja ja tuotantoinsinööri. Asukkaat ovat kotoisin laajasti ympäri Suomea ja edustavat hyvin erilaisia persoonia ja taustoja. Yksi kertoo kuuluvansa vapaamuurareihin, ja toinen opiskelee vapaa-ajallaan filosofiaa ja maailmankaikkeutta, tiedotteessa kerrotaan.
– Hakijoita oli tänäkin vuonna älytön määrä. Minun ei onneksi tarvitse olla valitsemassa talon asukkaita. Etukäteen kiinnostaa, miten porukka hioutuu yhteen. Siellä on kiinnostavia yhdistelmä erilaisia persoonia.
Millainen persoona sinä olisit, jos osallistuisit ohjelmaan asukkaana?
– Aluksi ujo. Olin aikoinaan talossa viikon verran asukkaana. Fakta on, että kamerat unohtaa todella nopeasti. Sitten kun on hiljaista, tajuaa, että kamera kääntyy ja seuraa asukkaita.
– Mietin pitkään ennen kuin suostuin taloon ja vastustin asiaa kiivaasti, mutta minut saatiin puhuttua ympäri. Siitä ei saanut ylimäärästä liksaa, mutta ikimuistoisen kokemuksen. Ymmärrän ihan eri tavalla asukkaita ja millaista on tulla talosta ulos. Se on oikeasti sokki.
Perhe kasvoi poikavauvalla
Elina sai kesäkuussa toimittajana ja juontajana työskentelevän miehensä Lauri Kottosen kanssa poikavauvan. Heillä on ennestään 4-vuotias tytär. – Kevät ja kesä oli lepposaa aikaa, sillä tein ainoastaan radio Suomipopille viikonloppuja. Lähetykset pystyi tekemään kotoa käsin. – Kesä ollaan veneilty ja vietetty mukavaa aikaa koko perheen kanssa. Nyt on tosi mukava palata takaisin töihin. Millaista arki kahden lapsen kanssa? – Olemme harjoitelleet uudenlaista arkea vasta pari kuukautta. Esikoinen on neljävuotias. Hän on tosi omatoiminen ja hänen kanssaan voidaan asioista jo keskustella. Poikavauva on tosi leppoisa. Koen, että olemme saaneet ainoastaan lisää, emmekä ole menettäneet mitään.Vauva mukana töissä
Syksystä tulee hektinen Kottosten perheelle, sillä molemmat luotsaavat suoria lähetyksiä. – Se on palapeli, mutta niin se varmasti on kaikilla perheillä. Teemme vuorotellen töitä. Vauva on sen verran pieni, että hän on mukana töissä. Hän oli tänäänkin Tavastian backstagella mukana, kun järjestettiin The Voice of Finland -kilpailun pressitilaisuus. – Hänellä ei tarvitse olla enää tavoitteena, että pääsisi jonain päivänä Tavastian bäkkärille. Siellä hän on jo ollut kaksi kuukautisena.LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”