Billie Eilishin äiti harkitsi vievänsä tyttärensä terapiaan – syynä Justin Bieber
Eilish oli nuorempana intohimoinen Justin Bieber -fani.
Laulaja Billie Eilish, 18, on muistellut lähes pakkomielteistä suhtautumistaan poptähti Justin Bieberiin. Hän kertoi asiasta luotsaamassaan me & dad radio -podcastissa, jossa keskustelee yhdessä Patrick isänsä kanssa vaihtuvista aiheista. Nyt vieraana oli myös Billien äiti Maggie.
Kolmikko muisteli erityisesti Bieberin As Long As You Love Me -kappaleen musiikkivideon herättäneen vahvoja reaktioita nuoressa Billiessä.
– Muistan tämän kappaleen erittäin hyvin ja erityisesti sen videon. Billie puhui siitä ja oli hyvin innoissaan sen julkaisusta. Hän vain itki ja itki, Maggie kertoo.
– Harkitsimme sinun viemistä terapiaan, koska olit niin tuskissasi Bieberin suhteen. Se oli niin intensiivistä ja aiheutti niin paljon tuskaa, Maggie kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Billie Eilishin esikoisalbumi julkaistiin vuonna 2019 ja se nousi listaykköseksi 21 maassa. Omien kappaleidensa kirjoittamisen Eilish aloitti 11-vuotiaana veljensä innoittamana ja sai siihen opastusta myös muusikkoäidiltään.
Vuonna 2020 Eilish voitti viisi Grammy-palkintoa muun muassa vuoden parhaasta albumista, levytyksestä sekä laulusta ja hänet palkittiin myös vuoden parhaana uutena artistina.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä