Kuva: Instagram @hennakalinainenofficial
Blogi: Esikoista odottavan Henna Kalinaisen terveydentila romahti rajusti: ”En jaksa enää pitää huolta itsestäni”
Esikoistaan odottava Henna Kalinainen kertoo uusimmassa blogikirjoituksessaan raskauden edistymisestä. Ensimmäiset 8 kuukautta Henna voi hyvin, eikä pahoinvointiakaan juuri esiintynyt.
– Ajattelinkin pitkään, että jos tämä tosiaan on näin helppoa tämä lapsen odottaminen niin näitähän voisi tehdä vaikka kymmenen.
Henna on syönyt loppuraskaudesta rautalääkkeitä, jotka eivät hänelle kuitenkaan sopineet.
– Minulla alkoi yhtäkkiä raivokas suolistoverenvuoto joka kesti noin viikon, rauta-arvot romahtivat jo ennen sitä ja uskon, että juuri tämä raudan syöminen aiheutti nämä vatsaongelmat yhdessä diabaeteslääkityksen kanssa, Henna pohtii blogissa.
Koko joulukuun Henna on ollut masentunut, itkuinen, ärtyinen ja väsynyt.
– Tämä kaikki väsymys on johtanut siihen, etten ole jaksanut enää pitää itsestäni tai kodistani huolta ja asiat tuntuu olevan jotenkin hirveän levällään.
Henna kirjoittaa kertoneensa huolistaan neuvolassa, naistenklinikalla ja jopa yksityisellä lääkärillä, sillä kenenkään mielestä mitään ongelmaa ei ole.
– Nyt näyttää siltä, että vauvan paino on kääntynyt laskuun eli mennään normaalipainon alarajoissa ja syntymäpainon ennuste on liian alhainen eli alle 3 kiloa, Henna kirjoittaa huolestuneena.
Henna ei aio jättää asiaa sikseen, vaan aikoo taistella saadakseen selvyyden oireisiinsa.
– Aion kääntyä yksityisen sektorin puoleen raskauden jälkeen ja etsiä alan erikoisosaajia. Minkälainen äiti olisin jos makaisin vaan sängynpohjalla?
Lue koko blogipostaus täällä.
Lue myös:
Blogi: Raskaana oleva Henna Kalinainen rehellisenä peloistaan – ”Mitä jos vauva on litistynyt mahassa seksin aikana?”
Henna Kalinainen hämmästelee suurta saavutustaan: ”En rehellisesti sanoen olisi uskonut tähän”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?