Cheek teki yllätyspaluun musiikin pariin – joutuuko hän pian pulittamaan 100 000 euroa Tuomas Enbuskelle?
Räppäri Cheek eli Jare Tiihonen on tehnyt paluun räppäämisen pariin. Cheek vierailee räppäri Costin juuri julkaistulla Limbo-albumin kappaleella Intro.
Kappaleen tekijöiksi on Costin eli Tuomas Kostiaisen lisäksi merkitty Daniel Okas, KUUMAA-yhtyeen laulaja Johannes Brotherus sekä Jare Tiihonen.
Keväällä 2018 Cheek löi vetoa MTV3-kanavan suositussa Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa Tuomas Enbusken kanssa siitä, ettei hän seuraavan 15 vuoden aikana esiintyisi millään virallisella keikalla, mihin myydään pääsylippuja. Panoksena oli 100 000 euroa.
Nähtäväksi jää, onko Tuomas Enbuske pian 100 000 euroa rikkaampi.
Rauha joogasta ja meditaatiosta
Cheek heitti viimeisen keikkansa Lahden mäkimontussa elokuussa 2018. Musiikkiuran lopettamisen jälkeen hän on löytänyt mielenrauhan joogan ja meditaation avulla. Hän käy myös huomattavasti harvemmin yöelämässä kuin ennen.
– Nykyisin mielenrauhan säilyttäminen ja kasvattaminen on tärkeämpi asia kuin kiusatun kroppani ja aika ajoin kipeytyvän selkäni venytys. Keskityn meditatiivisiin harjoitteisiin tai yin-joogaan, koska siitä on itselleni enemmän iloa. Nautin lattialla makoilusta ja saan meditoinnista irti enemmän kuin perinteisestä salitreenistä. Olen kyllä vanhasta tottumuksesta jatkanut myös salilla ähkimistä, vaikka siitä on tullut pakkopullaa, Jare kertoi Yhteishyvä-lehdelle.
”Periaatteessa en tee mitään”
Haastattelussa muistellaan myös syksyä 2019, jolloin Jare teki ensimmäisen puhujakeikkansa. Hän jännitti yleisön eteen menemistä yksityisehenkilönä ja liikemiehenä niin paljon, että sai pahoinvointikohtauksen.
Jare kertoo lehdelle, ettei puhumisesta ole muodostumassa hänelle uutta uraa.
– Periaatteessa en tee mitään, vaikka puuhastelenkin pirun paljon kaikenlaista, hän kertoi.
Hän perui vireillä olevat puhujakeikat, kun iltapäivälehdissä spekuloitiin jättimäisiä palkkioita, mitä hän tulisi saamaan keikoista.
– En kaipaa median syyniä ja sen aiheuttamia paineita. Olen sietänyt sitä jo tarpeeksi.
Lue myös:
Cheek otti uuden ihanan koiranpennun
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen