Putous-juontaja ja näyttelijä Christoffer Strandberg, 31, otti Instagram-julkaisussaan kantaa viime päivinä esille nousseeseen naisviha-keskusteluun ja kritisoi varsinkin sukupuolille asetettuja vaatimuksia.

– Viime päivinä naisten ja naiseuden rienaus on noussut puheenaiheeksi. Sitä luulisi ja toivoisi, että olisimme päässeet kehityksessä pidemmälle, että esimerkikisi pääministeriä kritisoidessa häntä ei tytötellä ja väheksytä sukupuolen perusteella, Strandberg aloittaa.

– Jos nyt puhutaan ”huulipunahallituksesta”, niin todettakoon, että ennen vanhaan oli sitten niitä ”pälvikalju ja erektio-ongelma-hallituksia”. Tai sitten voitaisiin ihan vaan kunnioituksella kritisoida päätöksiä ja asioita.

Strandbergin mukaan naisia valitettavasti tarkastellaan ensin naisina, sukupuolensa edustajina ja vasta sitten ihmisinä, kun taas miehet saavat olla automaattisesti ihmisen malli.

– Miehenä ei koko ajan joudu suhtautumaan sukupuoleensa. Toki tämä hankaloituu jos et ole valkoinen, tai hetero.

– Mun naisoletetut kollegat saavat julkisuudessa sietää räikeää seksismiä ja esineellistämistä, mutta ehkä pahinta on se miten heidän pätevyyttä ja ammattitaitoa väheksytään. Monesti kommentoijat ja pätijät eivät itse näe kuinka heidän kritiikki on huonosti verhoiltua naisvihaa.

– Ymmärtäkää minua oikein, naiset voivat olla pätemättömiä ja hirveitä. Aivan kuten miehetkin. Aivan kuten sukupuolettomat. Sillä olemme kaikki ihmisiä.

Strandberg toivookin ihmisten miettivän vaikuttaako ihmisen sukupuoli asenteisiin ja odotuksiin.

– Toivon, että voisimme kaikki kääntyä itseemme ja miettiä millaisella katseella me katsomme ihmisiä. Eteenpäin, ei vihan ja epätoivon kautta, vaan toisiamme kuunnellen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

Valavuori Live: Aki Manninen paljasti perheensä uhkailujen johtaneen toimiin: ”Olen soittanut jo tietyille henkilöille”

Rita Niemi-Manninen julkaisi raastavan kirjoituksen – avasi tuntojaan kohun keskellä: ”Helvetin paha olla”