Kuva: Instagram @pia_polviander
Claudia Eve avoimena rankoista muistoistaan – ”Menetin odottamani vauvan jouluna”
Entinen selvännäkijä ja tosi-tv-tähti Claudia Eve avautuu tuoreessa blogipostauksessaan menneistä jouluistaan.
52-vuotias perheenäiti on kohdannut joulupyhien aikaan niin suurta iloa kuin syvää suruakin.
– On hyviä jouluja ja vähemmän hyviä jouluja, Claudia toteaa kirjoituksessaan.
Claudia kertoo muun muassa viettäneensä erään joulun yksin omassa kodissaan pyykkiä pesten ja pyöräänsä maalaten. Yhtenä vuotena hän puolestaan istui yhdessä lastensa kanssa lentokoneessa koko jouluaaton.
– Palasimme tuolloin Kanariansaarilta takaisin Suomeen.
Kaikista surullisin muisto Claudialla liittyy edesmenneeseen vauvaansa.
– Yksi joulu on on jäänyt todella surullisina muistoina elämääni. Tuolloin menetin odottamani vauvan jouluna, Claudia kirjoittaa.
Vaikeaa oli myös avioeron jälkeen.
– Avioeron jälkeinen joulu yksin lasten kanssa ensimmäistä kertaa oli surullista katseltavaa lapsia ajatellen ja siksi tulee mieleen vieläkin ajoittain.
Parhaan mahdollisen joululahjan Claudia paljastaa saaneensa viime jouluna.
– Esikoiseni synnytti perheeseen pienen tyttövauvan. Viimeiset kahdeksan perheeseemme syntynyttä lasta ovat kaikki olleet poikia, joten nyt on prinsessakin saatu vuosien jälkeen perheeseen, Claudia iloitsee.
Lue koko blogipostaus täällä.
Claudia Eve avautuu blogissaan poikansa vakavasta loukkaantumisesta – ”Kuusi viikkoa pyörätuolissa ja käsi paketissa”
Blogi: Claudia Eve avautuu rehellisesti somen varjopuolista: ”Parisuhdestatuksilla kiusataan ja hallitaan kumppania”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan