Courtney Love – eläinten tappaja?
Kurt Cobainin vanha sydänkäpyläinen Courney Love on julkistanut omaelämänkertansa ”Courtney Comes Clean”, josta käy ilmi että Cobainin ja Loven yhteinen tytär Frances Bean Cobain väittää äitinsä tappaneen hänen kissansa ja koiransa. 19-vuotias tytär kertoo että kissa jäi puristuksiin ja kuoli, kun kasa kankaita, laatikoita, papereita sekä muita roskia kaatui sen päälle. Lisäksi perheen koira sai surmansa syötyään Courtneyn lääkkeitä lattialta. Samoihin aikoihin tytär paljasti myös joutuneensa jatkuvasti pelkäämään, että talo syttyisi tuleen kun äitinsä nukahti usein tupakka kädessä sänkyynsä.
Kirjan kirjoittaja Maer Roshan vietti kirjaa tehdessään reilun vuoden Courneyta haastatellen. Courtney paljastaa kirjassa mm crackin hänen mielestään hyödyllisen puolen: ”En ole mikään matikkapää mutta kamoissa minusta tulee (kiroilua) nero matematiikassa.” Courtney väittää että nykyään ei ole mikään narkkari vaan käyttää vain laillisesti määrättyjä lääkkeitä ja tähdentää: ”En ole kenenkään roolimalli tai Äiti Theresa. Yritän vain pysyä elossa.” Lisäksi hän vetoaa hyvään sydämeensä: ”Olen selvin päin. Olen upea. Minulla on muutama luonnevika, mutta olen kunnioittava, enkä ole valehtelija. Minulla on hyvä sydän.”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”