Cristiano Ronaldo ja Georgina-rakas esittelevät kilvan treenattuja vartaloitaan – katso kuvat!
Jalkapalloilija Cristiano Ronaldon suhde vaatemyyjänä työskennelleen Georgina Rodriguezin kanssa roihahti vuonna 2016. Romanssi sai alkunsa, kun, Ronaldo saapui asiakkaaksi Guzzin liikkeeseen, jossa Georgina oli töissä. Suhdeuutisen paljastumisen jälkeen he ovat olleet yksi viihdemaailman seuratuimmista pariskunnista.
Lehtien kansikuvissa poseeraavaa Georginaa seuraa Instagramissa yli 20 miljoonaa seuraajaa, kun taas Cristianolla on huimat 237 miljoonaa seuraajaa. He esittelevät kuvissaan niin perhe-elämää kuin treenattuja vartaloitaan.
Pariskunnalla on yhteinen tytär Alana, joka syntyi marraskuussa 2017. Lisäksi perheeseen kuuluvat jalkapallotähden 10-vuotias esikoispoika Cristiano Junior sekä kaksoset, jotka syntyivät kesäkuussa 2017 sijaissynnyttäjän avulla. Georgina kertoi yhteisen lapsen syntymän lähentäneen pariskuntaa. – Olemme onnellisempia kuin koskaan. Lapset ovat ilomme. Kun heräämme aamulla, halaamme ja pussaamme heitä heti ensimmäiseksi, laitamme aamiaista ja varmistamme, että heillä on kaikkea, mitä he ikinä tarvitsevatkin. Tämä on hyvin erityistä aikaa meille.
Nukun aina alusvaatteissa
Kuvankaunis Georgina kertoi The Sun -lehden haastattelussa, miten saa pidettyä romantiikan yllä parisuhteessa.
– Mitä tunnen häntä kohtaan, on voimakkaampaa kuin mikään muu. Yhdessä olemme vahvempia ja meillä on molemminpuolinen ihailu, mutta viettely ja unelmointi on niin tärkeää. Nukun aina alusvaatteet yllä. Valitsen mieluummin seksikkäät alusvaatteet.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”