Kuva: Nelonen
Danny avautuu suhteestaan Helmiin, 19, Me Naiset Radiossa: ”Olen kiitollinen, jos joku viihtyy seurassani”
Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen, 78, vieraili tiistaina Me Naiset Radio -kanavalla radiojuontaja Jenni Alexandrovan haastateltavana. Hän kertoi haastattelussa UMK:n kilpailukappaleestaan ja kommentoi myös romanssihuhuja liittyen viime kesänä avustajanaan toimineeseen Helmi Loukasmäkeen.
Helmi, 19, on jatkanut avustajan töitä Dannyn kotona Kirkkonummella kesän jälkeenkin ja Danny on vienyt Helmin myös kokeilemaan laulamista studiossa. Parin suhdehuhut ovat viime aikoina olleet toistuvasti otsikoissa.
Alexandrova tiedustelikin mikä mahtaa olla totuus parin suhteesta, mutta Danny jätti vastaamatta suoraan kysymykseen.
– Kuka sen on sanonut, että minä seurustelen tällä hetkellä? En ole sitä kenellekään väittänyt, eikä henkilö, jota tämä koskee ole mihinkään ilmoittanut mistään seurustelusta, hän päivitteli.
Danny kertoi nauttivansa yleisesti naisseurasta. Hän totesi olevansa kyllä tietoinen hänestä ja Helmistä liikkuvista huhuista, mutta miehen mukaan heillä on tällä hetkellä ”normaali ihmissuhde”.
– Katsotaan, mitä siitä tulee. Tällä hetkellä emme ole julistaneet, enkä minä julista, mitään seurustelusuhdetta, vaan normaalia ihmissuhdetta, jossa ollaan tekemisissä keskenämme. Hienointa, mitä tiedän, on nainen. Olen hyvin kiitollinen, jos joku viihtyy seurassani ja työskentelee kanssani yhdessä.
Keskustelun kääntyessä rakkauteen musiikkineuvos totesi olleensa rakastunut monta kertaa elämässään.
– Rakkaus on ohimenevää, jos sen antaa mennä ohi. Minulla on käynyt sillä lailla elämässäni, että olen tavannut aivan ylitsevuotavan upeita naisia, joilla on sydän paikallaan. Luojan kiitos heitä on vieläkin olemassa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Dannyn tuore UMK-kappale yllätti yleisön – ”En ihan tuollaista odottanut” Seiska: Helmi Loukasmäki pääsi Dannyn kanssa studioon – ”Olen aina tykännyt vähän varttuneemmasta menosta”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”