Kuva: Instagram - Danny
Dannyn tuore UMK-kappale yllätti yleisön – ”En ihan tuollaista odottanut”
Legendaarinen suomalaislaulaja Ilkka ”Danny” Lipsanen on yksi seitsemästä artistista ja kokoonpanosta, jotka kilpailevat Suomen euroviisuedustajan paikasta Uuden Musiikin Kilpailussa. UMK-kisakappaleet julkaistaan yksitellen ja Dannyn Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua -biisi oli julkaisuvuorossa kolmantena.
Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua -kappale löytyy nyt muun muassa YouTubesta. Tunteita herättävän teoksen on säveltänyt ja sanoittanut Janne Rintala, joka on tehnyt musiikkia lukuisille Suomen eturivin artisteille, kuten Arttu Wiskarille ja Erika Vikmanille.
Voit kuunnella kappaleen alta tai täällä.
Dannyn kilpailukappale on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Monet ovat yllättyneet siitä, että menevyydestään tunnettu Danny päätti laulaa UMK:ssa hyvin herkän ja riisutun kappaleen.
– Kappaleen sanat saivat minut itkemään. En odottanut, että kappale olisi ollut teemaltaan tällainen, eräs viisufani kommentoi YouTubessa.
– Tämä ei ehkä ole suuri kappale, mutta sanat saivat minut tuntemaan jotakin, toinen tunnustaa.
– En kyllä Dannyltä ihan tuollaista odottanut. Itse asiassa aika hyvä kappale, koskettava ja pistää miettimään, kolmas kuvailee.
Kaikki kappaleeseen liittyvä palaute ei kuitenkaan ole ollut yksinomaan positiivista. Osa kommentoijista on sitä mieltä, että kappale ei sovi Euroviisuihin.
– Epäsuosittu mielipide: en ole tämän suurin fani. Kunnioitan hänen uraansa, mutta tänä vuonna kaipaamme jotain iloisempaa, kun otetaan huomioon, mitä kaikkea olemme käyneet ja edelleen käymme läpi, yksi YouTube-käyttäjistä muotoilee.
Suomen vuoden 2021 euroviisuedustaja valitaan 20. helmikuuta järjestettävässä UMK-finaalissa. Euroviisut järjestetään Alankomaiden Rotterdamissa 18.–22. toukokuuta.
Lue myös:
IL: Danny iloitsee UMK-paikastaan ja kehuu vuolaasti Erika Vikmania: ”Hän on jatkanut määrätietoista toimintaa”
Teflon Brothersin ja Pandoran UMK-biisi herättää vahvoja tunteita – ”Palasin heti 90-luvulle lapsuuteen”
Seiska: Helmi Loukasmäki pääsi Dannyn kanssa studioon – ”Olen aina tykännyt vähän varttuneemmasta menosta”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”