Danny kommentoi pettämishuhuja Seiskalle: ”En olisi halunnut tässä vaiheessa elämääni syyllistyä epäilyyn”
77-vuotias suomalainen musiikkilegenda Ilkka ”Danny” Lipsanen ja 27-vuotias laulaja Erika Vikman ilmoittivat pari viikkoa sitten eronneensa.
Ilta-Sanomat uutisoi pettämishuhuista, joiden mukaan Erikalla olisi ollut suhde näyttelijä Ilkka Koivulan, 54, kanssa vuoden 2019 kesällä kaksikon esiintyessä yhdessä Valkeakosken kesäteatterissa Danny-musikaalissa.
Seiska kertoo, että Dannyn ja Erikan parisuhde on ollut karilla jo alkuvuodesta saakka. Danny ei ollut halunnut laittaa lahjakkaaseen Erikaan välejä poikki, sillä hän näki nuoressa naisessa potentiaalia.
— Sitten kun Erika ilmoitti hankkineensa sen oman asuntonsa, emme kuitenkaan nostaneet kissaa pöydälle. Että tarkoittiko se lopullista eroa vai vain kahta kotia, tuumaili Danny Seiskalle.
Mies oli jäänyt epätietoisuuteen suhteen tilasta.
Kun kysytään, onko ex-pariskunta vielä ystäviä, Danny pamauttaa sen kissan vihdoin pöydälle.
— En tiedä, onko se enää ystävyyttä, kun erotaan. Pitääkö sitä enää erikseen hehkuttaa tuollaisten tapahtumien jälkeen.
— Olen saanut elää pitkän elämän. Ihastumisia ja rakastumisia tulee ihmisille eri syistä. Miksi olisin vihainen siitä, että hän haluaa kokea elämässään? Tietysti olen sikäli pettynyt, etten olisi enää halunnut tässä vaiheessa elämääni syyllistyä epäilyyn.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Hannes Hyvönen avautuu suhteestaan Martina Aitolehteen – romanssi päättyi todella ikävällä tavalla!
Sofia Belórf julkaisi somessa vauhdikkaan videon – peppu pyörii ja stringit vilkkuu
Tosi-tv-kaunotar Suvi Pitkänen avoimena: ”Parisuhteeni on ajautunut vaikeuksiin”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Martina Aitolehti paljastaa tienestinsä kohumatsista: ”Niin paljon rahaa”
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”