Hannes Hyvönen avautuu suhteestaan Martina Aitolehteen – romanssi päättyi todella ikävällä tavalla!
Ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen seurusteli kesällä 2017 kohukaunotar Martina Aitolehden kanssa. Hannes avautuu suhteesta elämäkertakirjassaan Häkissä – Hannes Hyvösen tarina (WSOY).
Hannes ja Martina tutustuivat toisiinsa, kun osallistuivat Gladiaattorit-sarjan kuvauksiin. Martina kutsui yllättäen Hanneksen ja sarjan muita tähtiä Tampereelle. Reissun jälkeen Martina oli yhteydessä Hannekseen. Hän oli kiinnostunut treenaamaan ex-kiekkoilijan kanssa.
Martinan yhteydenpito tuntui Hanneksesta yllättävältä, koska kaikkien tiedossa oli kohukaunotaren ja Stefan Thermanin suhde.
– Jokainen lukutaitoinen tietää hänen asuvan yhdessä toisen lapsensa isän kanssa. Minulle hän kuitenkin sanoo olevansa eroamassa. Hän on muuttamassa omaan asuntoon ja on kuulemma tosissaan kanssani, Hannes muistelee kirjassaan.
Seiska-lehti uutisoi kesän aikana isosti parin läheisistä väleistä, mutta se ei haitannut kaksion tapailua.
– En välitä tällaisesta julkisuudesta, mutta ei se minua haittaakaan. Ainoastaan sitä en siedä, että minun ja Martinan suhteen paljastumisen jälkeen läheiseni alkavat saada törkyviestejä tuntemattomilta ihmisiltä Instagramissa. Säikähdän, ja vaadin, että lasten tilit tulee säätää yksityisiksi.
Romanssi oli sen verran vakaalla pohjalla, että molempien lapset tapasivat toisensa. He viettivät myös yhteisen juhannuksen.
– Pian saan kuitenkin lukea Martinan Instagramista, että hän ja Stefan ovat palanneet takaisin yhteen. Myös tyttäreni ovat huomanneet saman. Selitän heille, että tämäkin suhde on ohi, mutta se on ihan ok. En koskaan muuta uskonutkaan.
Sittemmin Hannes on löytänyt rinnalleen personal trainerina työskentelevän Netta Suikkasen. Hannes ja Netta menivät kihloihin vuonna 2018.
Hanneksen kirjapaljastuksesta uutisoi ensimmäisenä MTV.
Lue myös:
Pete Parkkonen on nyt blondi ja lähes siili – katso hurja muodonmuutos!
OHO! Martina Aitolehti esittelee pakaroitaan kuumalla videolla: ”Mä vaan tuijotan ja tuijotan”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä