Diili-tähti Sointu Borg julkaisi rohkean alusvaatekuvan – avautuu julkisuuskuvastaan: ”Haluan yhä mennä lähipuistoon vetämään kaljapöhnät”
Diili-voittaja Sointu Borg, 28, pohtii somessa julkisuuden mukanaan tuomia haasteita. Rohkeasta tyylistään tunnettu Borg julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa poseeraa valkoisissa alusvaatteissa, hiukset huolettomasti nutturalla.
– Tämä toukokuu on ollut ehkä elämäni kummallisin. Kaikenlaista on tapahtunut niin paljon ja niin äkkiä. Olen niin kiitollinen ja samalla hyvällä tavalla hengästynyt, Borg kuvailee tuntemuksiaan.
Ihailun vastaanottaminen on ollut Borgille hämmentävä prosessi. Hän myöntää, ettei osannut odottaa voiton myötä tullutta pyöritystä eikä sitä minkälaisen palautevyöryn se sai aikaan.
– En oikein vieläkään ymmärrä, mitä tässä tapahtuu. Kalenteri on täynnä kaikenlaista ja menen vaan paikasta toiseen. Ajattelen, että kyllä tämä tästä normalisoituu vielä.
Borg on kuitenkin kiitollinen, jos ihmiset ovat inspiroituneet tai jopa voimaantuneet. Termi ”roolimalli” tuntuu hänestä silti vieraalta ja jopa pelottavalta, ja jalustalle nostaminen kummalliselta.
– Haluan yhä mennä ydinjätteen näköisenä lähipuistoon vetämään kaljapöhnät ja olla roisi oma itseni. Haluan olla keskeneräinen. Olen täysin normaali, tylsä ja virheellinen oma itseni. En koe, että minussa olisi mitään niin erikoista.
Voiton myötä Borgille on avautunut paljon uusia mahdollisuuksia ja lähivuodet tulevat olemaan kiireisiä. Kaikesta huolimatta hän kokee olevansa onnellinen.
– Olen asennoitunut niin, että lähivuodet painetaan täysillä. Kai se pääkoppa seuraa jossain mukana!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Diili-kuningatar Sointu Borgin elämä muuttui radikaalisti – avautuu rehellisesti voitostaan: ”En ole sellainen, että kusi kilahtaisi hattuun” Sointu Borg oivalsi jotain hämmentävää Diili-voittonsa jälkeen: ”He ovat saattaneet katsoa meikäläistä kuin halpaa makkaraa”
LUE MYÖS:
- Nyt puhuu Olivia Oraksen Johanna-äiti
- Kasinorakastajan blogi: Sorsia, jumalia, burgereita ja karhuja
- Jenni Poikelukselta paljastus vauvan nimestä: ”Se vaan tuli jostain”
- Alisa Vainio ja Janne Saarinen hempeilivät TTK-lähetyksessä
- Mette-Maritilla nolo tilanne hautajaisissa: Joutuu kohtaamaan haukkumansa kuninkaalliset
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”