Juontajana ja uransa päättäneenä Scandinavian Hunks -tanssijana tunnetuksi tullut Esko Eerikäinen viettää parhaillaan hyvää, mutta hektistä elämää. Näin on Eerikäisen mukaan tosin ollut jo pidemmän aikaa, sillä hän on ihminen, joka nautti työnteosta ja pitää tiukasti kiinni kunnianhimoisista suunnitelmistaan.

Osallistuminen Olen Julkkis… Päästäkää Minut Pois! -seikkailurealityyn kuitenkin muutti suuresti Eerikäisen tapaa katsoa maailmaa. Alkeellisissa olosuhteissa keskellä viidakkoa Eerikäinen oivalsi monta tärkeää asiaa, jotka hän oli aikaisemmin yrittänyt kieltää mielessään.

Eerikäinen kirjoitti hiljattain mietteistään myös omalle Instagram-tililleen. Postauksessaan Eerikäinen myönsi käyvänsä läpi jonkin asteista ikäkriisiä. Nyt Eerikäinen paljastaa Metropolille ymmärtäneensä Olen Julkkis -kuvauksissa, miten oikein haluaa elämäänsä elää.

– Viidakossa tuli oltua paljon omien ajatusten kanssa. Jos ei saanut nukuttua, oli pitkiä tunteja aikaa ihmetellä elämää. Reissu oli minulle monella tapaa todella iso matka, ja se avasi silmiäni täysin uudella tavalla, Eerikäinen toteaa Metropolille.

Jännitin ohjelmassa koko ajan vähän kaikkea, sillä koko ympäristö oli aivan vieras ja tehtävät hurjia. Silti kaikista pelottavinta kuvauksissa oli se, että jouduin kohtaamaan nämä omat ajatukseni. Koin erilaiset tunteet viidakossa todella vahvoina, ja minulla oli jatkuvasti helvetinmoinen koti-ikävä. Jos paskat fiilikset veivät voiton, ne johdattivat minut äärimmäisen syviin vesiin. Siitä kuopasta oli vaikeaa nousta ylös, hän kuvailee.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: MTV

Eerikäinen ei kuitenkaan ole “mikään luovuttajatyyppi”, joten hän päätti ettei lähde kotiin pelkojensa vuoksi, vaan mieluummin kohtaa ne avoimesti. Tämä kannatti, sillä nyt Eerikäinen puhuu hyvin innostuneesti oivalluksistaan.

– Ymmärsin, kuinka työorientoitunut minä olen. Tulen varmasti aina olemaan kunnianhimoinen, mutta tajusin, että elämässä pitää olla muutakin kuin töitä. Muuten työt lähtevät määrittelemään aivan liikaa sitä, mitä me olemme. Tällainen alkaa pikku hiljaa syömään ihmistä.

– Haluan ollaa aikaisempaa enemmän läsnä tässä hetkessä ja antaa aikaa tyttärelleni Victorialle. Aikaisemmin olen määritellyt oman arvoni ja tarpeellisuuteni sen perusteella, miten paljon menoja minulla on ollut. Nyt haluan minimoida kaiken ylimääräisen ja keskittyä omaan hyvinvointiini.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Työkiireet ja suorittaminen ovat vaikuttaneet kielteisesti myös Eerikäisen rakkauselämään. Hän uskoo, että paljon voimia ja aikaa vievä työ on johtaneet siihen, ettei hän ole löytänyt vierelleen pitkäaikaista kumppania.

– Kiire voi toki olla myös tekosyy. Tilanteeseeni vaikuttaa varmasti myös se, että minä pelkään parisuhteeseen astumista. Mietin usein, että onko minusta todella sellaiseen? Olen tottunut asumaan tyttäreni kanssa kahdestaan ja vuoroviikoin yksin, joten minusta tuntuu, etten välttämättä osaisi jakaa arkeani kumppanin kanssa, mies pohtii.

– Ajattelen myös, että onko minusta tullut liian itsekäs? Vuorokaudessa tuntuu usein olevan liian vähän tunteja. Onko minulla oikeasti mahdollisuutta antaa aikaani jollekin toiselle ihmiselle? Varmasti sitä aikaa sitten todellisuudessa löytyisi, mutta nämä ovat tällaisia keloja mitä käyn päässäni läpi.

– Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä vahvemmin minusta tuntuu, ettei minun pitäisi hukata kenenkään toisen aikaa tai satuttaa toista.

Silti Eerikäisellä on tunne siitä, että hän olisi valmis hyppäämään suhteeseen, jos vain oikea ihminen sattuisi kohdalle.

– Aina kun johonkin lähden, lähden joko täysillä tai sitten en ollenkaan, hän naurahtaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Entiseen aviopuolisoonsa, hyvinvointiyrittäjä Martina Aitolehteen Eerikäisellä on edelleen lämpimät välit.

– Meillä on todella hyvät välit Martinan kanssa. Keskustelemme usein aika syvällisistäkin asioista ja olemme sivunneet parisuhteisiinkin liittyviä ajatuksia. Martinallakin on kuitenkin päällä omat elämäntilanteensa, Eerikäinen painottaa.

– Välillä kuittailemme toisillemme asioista ja välillä heitämme läppää. Martina on ollut elämässäni mukana jo parikymmentä vuotta, ja hän tulee ikuisesti olemaan lapseni äiti. Hän on osa perhettä, juontaja summaa hymyillen.

Lue myös:

Esko Eerikäisellä, 48, armoton ikäkriisi – julkaisi rehellisen tilityksen: ”Se on iskenyt kovaa”

Esko Eerikäinen uutuusohjelmaan osallistumisesta: ”Tämä oli elämäni kauhein ja pelottavin kokemus”