Uutuuselokuva Lunastajat sai ensi-iltansa valkokankaalla 9. joulukuuta. Julkisuudessa runsaasti huomiota kerännyttä, mustalla huumorilla höystettyä trilleriä tähdittää liuta Suomen eturivin näyttelijöitä, kuten Roope Salminen, Eino Heiskanen, Ilona Chevakova, Mikko Nousiainen, ja Joel Hirvonen.

Roope Salminen ja Eino Heiskanen näyttelevät Lunastajissa maailmanlopun uskontokultin nuoria noviiseja, jotka kiertävät ovelta ovelle tarjoamassa tuntemattomille ihmisille mahdollisuutta pelastua. Elokuvan kohtaukset ovat täynnä raakaa väkivaltaa, ja veri lentää useaan otteeseen, kun päähenkilöt kamppailevat toisiaan vastaan hyytävässä, tosielämään sekoittuvassa roolipelissä.

Eino Heiskanen kertoo Metropolille valmistautuneensa roolinsa nuorena lahkolaisena tutustumalla roolipelien maailmaan sekä erilaisiin uskonnollisiin kultteihin.

– Salmisen Roope piti meille jopa yhden roolipelisession, joka kesti noin viisi tuntia. Se oli todella hauska vetää porukalla, Heiskanen paljastaa.

Lunastajissa nähtävät rajut väkivaltakohtaukset vaativat näyttelijöiltä astetta syvempää paneutumista. Tärkeintä kohtausten suorittamisessa oli Heiskasen mukaan varmistaa kaikkien tilanteessa mukana olevien turvallisuus.

– Meillä oli kuvauksissa taistelukoreografi, jonka kanssa harjoittelimme koreografioiden jokaiset yksityiskohdat hyvin tarkasti. Ennen kuvausten alkamista kävimme treenaamassa kaikki väkivaltakohtaukset Järvenpäässä sijaitsevalla kamppailusalilla, jossa oli pehmeä tatami. Taistelukoreografi oli mukana myös silloin, kun kamerat olivat päällä, Heiskanen avaa.

– Kohtausten kuvaaminen ei kyllä aina ollut henkisesti ihan helppoa. Huomasin, että minulle itselleni oli kaikista vaikeinta esittää useita viikkoja putkeen väkivaltaista ja uhkaavaa hahmoa. Pidemmän päälle ei tee kovin hyvää olla jatkuvasti sellaisessa mielentilassa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Laura Paananen

Heiskanen myöntää, että näyttelijän alitajunta ei aina kykene kaikissa tilanteissa erottamaan, mikä on totta ja mikä ei. Näin saattaa käydä erityisesti silloin, kun vastanäyttelijä on poikkeuksellisen hyvä näyttelemään.

– Yhdessä kohdassa Lunastajien kuvauksissa minulla vähän keitti yli. Silloin täytyi pitää pientä taukoa kuvauksista ja vetää välissä happea, Heiskanen tunnustaa.

– Teimme jotain ikävää kohtausta Ilonan (Chevakova) kanssa, ja lopulta minun oli pakko sanoa, että ”nyt tuntuu liian pahalta, minä en pysty”. Sitten asiasta vähän juteltiin ja joimme kaffet, eikä siinä mitään sen ihmeellisempää. Ilonakin oli ihan hyvillä fiiliksillä, sillä kaikki kohtaukset tehtiin kuitenkin todella turvallisesti. Hänhän on todella hyvä näyttelemään, joten ei ihme, että kohtaus meni minulla vähän ihon alle, mies kuvailee.

– Jos katsoja pystyy eläytymään elokuvaan täysillä, niin kyllä näyttelijäkin siinä sitten tuntee voimakkaasti niitä tunteita.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Laura Paananen

Roope Salmisen kanssa näyttelemisestä jäi Heiskaselle pelkkiä lämpimiä muistoja. Näyttelijäkollegat tutustuivat toisiinsa vuonna 2017, kun he esiintyivät The Rocky Horror -kulttimusikaalissa vuonna 2017.

– Ensinnäkin Roopen kanssa on siinä mielessä helppoa näytellä, että hän on saman mittainen kuin minä. Meidän katseemme kohtaavat helposti, 193 senttiä pitkä Heiskanen naurahtaa.

– Ja siis muutenkin meni todella hyvin. Meillä oli hyvin erilaiset roolit, mutta tuntui, että juuri tämän erilaisuuden vuoksi niitä oli todella helppo tehdä. Roope on myös työkaverina äärettömän helppo, eikä ollut mitään ongelmia työnteossa. Kaikki meni todella hyvin.

Heiskanen kehuu vuolaasti myös koko muuta Lunastajat-tiimiä.

– Ei tullut yhtään mitään draamaa kenenkään kanssa. Meillä oli todella tiivis porukka, eikä minkäänlaisia ongelmia ilmennyt – mitä nyt välillä tuli vähän väsymystä, mikä aiheutti sen, etteivät aivot toimi kunnolla. Mutta ryhmädynamiikkamme oli ihan älyttömän hyvä ja hitsauduimme hienosti yhteen, näyttelijä hymyilee.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Lunastajat-elokuvan kutsuvieraille suunnattu ensi-ilta oli sekin varsin iloinen kokemus.

– Meillä oli aivan huippu ensi-ilta! Bileet venyivät aika myöhään yöhön, ja minä taisin bailata johonkin viiteen, kuuteen asti aamulla, Heiskanen virnistää.

– Itse tilaisuudessa oli 500 ihmistä katsomassa, ja elokuvan päätteeksi saimme kolmen minuutin taputukset seisaallaan. En ole koskaan aiemmin kokenut mitään tuollaista, lukuun ottamatta Tuntematon sotilas -elokuvan ensi-iltaa, jossa myös yleisö taputti seisten. Selkeästi yleisö oli sellainen, joka tykkäsi tästä leffasta. Tämähän on myös jakanut mielipiteitä aika vahvasti.

On totta, että Lunastajia on mediassa arvosteltu paikoitellen hyvin ankarastikin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja Tero Kartastenpää antoi elokuvalle artikkelissaan yhden tähden ja totesi, ettei ”halpakauhukomedia naurata edes heikkoudellaan”.

Miltä näin raju kritiikki Heiskasesta tuntuu?

– Kritiikki on teatterimaailmasta hyvin tuttua, joten siihen on tavallaan jo kouliintunut vuosien varrella. Ei se mene minulla kovin pahasti tunteisiin, Heiskanen painottaa.

– Toisaalta voi olla, että jos kritisoija menisi henkilökohtaisuuksiin, niin voisi olla eri asia. Mutta jos kritiikki on hyvää ja aiheellista, niin ei se silloin mene, hän täsmentää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Laura Paananen

Omaksi vahvuudekseen näyttelijänä Heiskanen nimeää monipuolisuuden. Lisäksi hänelle on tärkeää huomioida muut ympärillä työskentelevät ihmiset.

– Yksi merkittävimpiä tekijöitä sille, miksi olen päässyt näin pitkälle näyttelijänä on varmasti se, millainen ihminen olen työtilanteissa ja millainen työkaveri olen muille. Mutta tämän lisäksi voisin sanoa, että olen aika monipuolinen kattaus. En ole mikään virtuoosi missään, mutta osaan silti yleisesti vähän kaikkea.

Myös tuleva vuosi näyttää Heiskasen uralla valoisalta.

– Työasiani ovat ihan hyvin järjestyksessä. Suurimmat toiveeni ensi vuodelle eivät kuitenkaan liity omaan näyttelijänuraani vaan siihen, että perhe ja ystävät saisivat olla hyvässä kunnossa. Lisäksi toivon, että sähkön hinta menisi alas, ja että sota loppuisi Ukrainassa, Heiskanen summaa.

Lue myös:

Olga Temonen paljasti vihdoin salaamansa tragedian – ”17-vuotinen yhteinen taipaleemme päättyi”

Mannerheim-elokuva tuhosi Mikko Nousiaisen parisuhteen näyttelijäpuolison kanssa: ”Kaikki se p**ka vaan kaatui himassa toisen päälle”