Elina Gustafsson joutui sairaalaan – putosi rinnettä alas Nepalissa: ”Siinä oli suojelusenkelit mukana”
Entinen ammattinyrkkeilijä Elina Gustafsson on viettänyt kuluneet kaksi viikkoa vuorikiipeilyreissulla Nepalissa. Gustafsson pääsi muutama päivä sitten huiputtamaan yli kuuden kilometrin korkuisen Island Peak -vuoren, mutta joutui matkalla alas dramaattiseen onnettomuuteen.
Nyt Gustafssonia hoidetaan nepalilaisessa sairaalassa selkävamman vuoksi. Hän kertoo ikävästä tilanteestaan avoimesti omalla Instagram-tilillään.
Gustafsson tiedotti onnettomuudestaan samassa postauksessa, jossa hän iloitsi ansiokkaasta vuorikiipeilysuorituksestaan.
– Huhhuh, yks elämäni rankin 13 tuntinen. Aloitettiin matka huippu kohti noin klo 1 yöllä pilkkopimeässä otsalamppujen kanssa. Tähtitaivaan alla kuljimme ja kuulimme miten lumi vyörysi toisista vuorista alas, Gustafsson kuvailee julkaisunsa ohessa.
– Matka oli todella rankka ja haastava mut we made it (suom. me teimme sen), hän lisää.
Paluumatkalla Gustafsson joutui kohtaamaan vielä astetta suurempia haasteita. Hänen kohtaamassaan onnettomuudessa olisi voinut olla hengenlähtö lähellä.
– Mä laskeuduin alaspäin, kun yhtäkkiä musta tuntui et naru petti ja lensin 10 metriä alaspäin pää edellä isoja kivilohkareita alaspäin. Pysähdyin 5 metriä ennen jäärailoa… Siinä oli suojelusenkelit mukana, sillä olis voinu käydä todella pahasti, nainen toteaa.
– Nyt mulla vaan rystyset paskana kun koitin pysäyttää vauhtia, kyljessä mustelma, häntäluu jollain tavalla rikki ja vähän sekavia puhuin kaatumisen jälkeen, taisin pään kolauttaa. Kaikesta huolimatta kävelin vielä 5h alas ja vasta teltassa pamahti hirveät kivut mutta niistäkin ollaan jo voiton puolella!
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myöhemmin Gustafssonin kivut kuitenkin äityivät niin koviksi, että hänen oli pakko hakeutua sairaalaan. Gustafsson on julkaissut sairaalasta liudan kuvia Instagram-tililleen.
Kuvapäivityksensä yhteydessä Gustafsson jakaa seuraajilleen kuulumisiaan suoraan sairaalapediltä.
– Mitäköhän tänään laitetaan… No laitetaan yks Nepalin sairaalayö kiitos, Gustafsson vitsailee heti kirjoituksensa alussa.
– Joskus mä itsekin vähän huvitun tästä mun sirkuksesta, mut sellasta se elämä joskus on: unelmia kohti korkeuksiin ja lähes rotkoja myöden alas petiin, hän jatkaa.
Vuoristo-olosuhteiden jälkeen oma huone sairaalassa on tuntunut todelliselta luksukselta.
– Olen nauttinut vedettävästä puhtaasta vessanpöntöstä, suihkusta, puhtaasta sängystä, huonepalvelusta, ruuasta, puhtaasta vedestä, lämpimästä huoneesta ja ilmaisesta puhelimen latauksesta näin alkuunsa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Instagramin Stories-osiossa Gustafsson kertoo, että hänen päästään ja vartalostaan otettiin eilen (19.4.) suuri määrä kuvia. Lääkäri ei Gustafssonin mukaan kuitenkaan ole osannut analysoida kuvia kovin tarkasti.
– Ei helvetti tos kävi ortopedi joka ei tienny yhtää mitään. Hän näki mun selkärangan vaa pillunpäreinä eikä häntäluussa mitään ja se on väärin!
Gustafsson selventää, että hänen selkärangassaan on jonkinlaista rappeumaa jo ennestään, mutta todellinen kipu sijaitsee juuri häntäluussa. Hän sanoo aikovansa hakeutua uudestaan hoitoon omalle lääkärilleen sitten kun on palannut takaisin Suomeen.
Yllättäen myös ex-missi ja vuorikiipeilijä Lotta Hintsa on joutunut hoidettavaksi erääseen nepalilaiseen sairaalaan. Hintsa kertoo Instagram-tilillään kärsivänsä viruksesta, jonka vuoksi hän joutui jättämään oman kiipeilymatkansa kesken.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä