Elina Gustafssonilta rehellinen avautuminen Ansku Bergströmistä
Tanssinopettaja Anna-Liisa ”Ansku” Bergströmistä eronnut ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson on kokenut paljon viimeisen parin kuukauden aikana.
Tammikuun lopussa Elina oli jo muuttanut omaan kotiin. Helmi-maaliskuun taitteessa Elina muutti jälleen – vain muutaman viikon yksin asumisen jälkeen. Kyseessä oli hänen 18. muutto elämänsä aikana.
Juuri kun Elina sai siirrettyä maallisen omaisuutensa uuteen kämppään, hän lähti taas tien päälle. Ahkerasti someen kuulumisiaan päivittävä Elina julkaisi viikonloppuna 24 tuntia näkyviin Instagramin tarinoihin videon, jossa hän antaa ohjeita sisustussuunnittelijalle.
Elina julkaisi videon, jossa hän esittelee värikästä, Pride-henkistä tuuletusviuhkaa. Samalla hän tuli tehneeksi paljastuksen eksästään Anskusta.
– Ansku aina nauroi, kun mulla on aina tällaista vitun roskaa. Aina sisustan… joka puolelle laitan sellaista roskaa. Sitä voi kutsua persoonalliseksi tai eletyksi elämäksi, Elina summasi.
Elina totesi somevideollaan, että hän antaa sistustussuunnittelijalle poissaollessaan vapaat kädet toteuttaa omaa visiotaan. Elina linjasi, ettei hän loukkaannu, mikäli hänen värikäs viuhkansa ei päädy esille.
Elina on kertonut somekanavallaan, ettei hänen ja Anskun eroon liity kolmansia osapuolia. Hän kertoi parin kasvaneen vain erilleen. Kaksikko kertoi seurustelustaan vuonna 2021 osallistuttuaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan parina.
Sittemmin toimittaja Susani Mahadura on esiintynyt säännöllisesti Elinan tarinoissa. Elina ja Susani ovat kuvailleet toisiaan sielunsiskoikseen löydettyään yhteyden kesällä 2024. Susani on linjannut, että kaksikko on ystäviä keskenään.
Viikonloppuna Elina ja Susani osallistuivat Susanin ohjaaman Try me -lyhytelokuvan ensi-iltaan. Sunnuntaina naiset matkustivat yhdessä Pohjois-Suomeen.
Tänään maanantaina Elina päivitteli Instagramin tarinat -osioon videota, jossa naiset heräävät oululaisessa asunnossa.
Videolla Elina karjuu hyvät huomenet asunnon parvekkeelta ja palaa sisään kämppään. Hän kuvaa parisängyssä vielä loikoilevaa Susania, joka ei nähtävästi pidä siitä, että Elina tuo kameran lähelle hänen kasvojaan.
Videon perusteella asunto vaikuttaa pieneltä yksiöltä. Toinen puoli sängystä on petaamatta, joten Elina ja Susani lienevät jakaneet saman pedin.
Naisten päivä on jatkunut yleisessä vessassa tanssien. Videon päällä Elina paljastaa, että heidän seuraava matkakohteensa on Rovaniemi.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti haastoi Jere Karalahden oikeuteen
- Kerttu Rissanen joutui tekemään rankan päätöksen: ”Morkkis ja huono omatunto”
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Kasinorakastajan blogi: Harmaiden markkinoiden raskas varjo
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Kerttu Rissanen joutui tekemään rankan päätöksen: ”Morkkis ja huono omatunto”
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Robin avautuu parisuhteestaan