Erika Helin kävi treffeillä – tyrmistyi epärealistista ulkonäkövaatimuksista: ”Poistuin seurasta nopeasti”
Vuoden 2018 Miss Suomi -finalisti Erika Helin lomailee parhaillaan Indonesian auringon alla. Somevaikuttajana työskentelevä Helin on julkaissut reissustaan runsaasti sisältöä omalle Instagram-tililleen.
Eilen keskiviikkona (18.1.) Helin avautui Instagramissa ikävästä tilanteesta, johon joutui tuntemattoman seuralaisen kanssa. Helin kertoo treffikumppanin puhuneen naisten ulkonäöstä hyvin alentavaan sävyyn.
– Kävin täällä reissun päällä ulkona yhden tyypin kanssa. Hän alkoi kertomaan mulle tarinaa tytöstä, joka on työkseen IG-malli ja vaikuttaja. Tarina kertoi, että tämä tyttö oli ollut töissä kuvauksissa aivan mielettömän upea, mutta myöhemmin ilman meikkiä ”häntä ei voinut edes tunnistaa ja näytti täysin tavalliselta”, Helin pohjustaa somejulkaisussaan.
– Vau mikä shokkiuutinen! Voitte ehkä arvata, että poistuin seurasta melko nopeasti, hän tokaisee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Helinin mielestä tuntuu erikoiselta, ettei nykypäivänä välttämättä osata ymmärtää, kuinka paljon työtä ja laittautumista onnistuneet mallikuvat vaativat. On silkka mahdottomuus näyttää hyvältä vuorokauden ympäri.
– En tiedä kenelle tulee vielä yllätyksenä, että työssään mallit, vaikuttajat ja muut esiintyjät ovat työroolissa jolla on siis tarkoitus tehdä elanto, eivätkä siksi ehkä ensisijaisesti omia tavallisia itsejään. Se, että malli pystyy työtänsä varten muuntautua ihan tavallisesta tyypistä todella näyttäväksi ja valovoimaiseksi kertonee hänen ammattitaidostaan, Helin avaa.
– Jokainen joskus kuvissa ollut tai kuvia ottanut myös ymmärtänee, ettei näyttävät kuvatkaan synny ilman osaamista kameran molemmin puolin. Ei se ammattitaito kuitenkaan synnyinlahjana tule, vaan sitä harjoitellaan.
Kenenkään ulkopuolisen ei Helinin mukaan tulisi kommentoida toisen ihmisen ulkonäköä.
– En ymmärrä mikä ihmeen luonnollisuus-, kauneus- tai luonnonkauneusolettama ihmisillä on aina mielessä. Niinkun millon viimeksi katsoit peiliin ja vastasitko itse silloin täydellisesti nykyisiä kauneusihanteita ihan luonnostaan?? Onnea vaan, mutta useimmat meistä ei. Toiset sitten ovat tyytyväisiä itseensä sellaisenaan ja toiset tykkäävät ehostautua.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Helin itse liputtaa tavallisuuden puolesta.
– Ensi kerralla kun sun suusta meinaa päästä ”toihan on ihan tavallisen näköinen” niin mieti, että mihin ihmeeseen toista ihmistä vertaat ja minkä takia. Miksi jonkun ihmisen pitäisi olla sua varten jotenkin erikoinen? Eiks me kaikki olla lopulta hyvin tavallisia ja samanlaisia.
Uudelle tuttavalleen Helin lähettää painavan viestin:
– Ois varmaan pitänyt kysyä hänen arviota mun somesta vrt kun pyörin täällä hikisenä ja meikittä päivät pitkät ilman et valokuvaaja jatkuvasti seuraa. Varmasti ois tullut mielenkiintonen keskustelu.
Näet julkaisun alta tai täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”