
Erika Vikmanin rohkeat poseeraukset paljastavat aivan uuden asian laulajasta
Muusikko Erika Vikmanilla riittää faneja, mutta jotain sentään hän itsekin fanittaa.
Vikman on jakanut Instagramissa rakkaudentunnustuksen jääkiekkojoukkue Tampereen Tapparalle.
Vikman on lisännyt kuvia, joissa hän poseeraa verkkosukkahousuissa sekä – kuinkas muuten – Tapparan pelipaidassa.
Osa kuvista on mustavalkoisia ja osassa taas Tapparan värit eli oranssi ja sininen pääsevät oikeuksiinsa Vikmanin kantaessa pelipaitaa ylpeydellä.
Jos Vikman haluaisi joskus laittaa muusikkouransa tauolle, voisi hän huoletta mennä vaikkapa Tapparan cheerleaderiksi, sillä sen verran elastisesti hän kroppaansa kuvissa venyttää.
Onpahan vuoden 2016 tangokuningatar saanut sukunimensä paitaan selkämykseen sekä myös pelinumeron 93, oletettavasti neidon syntymävuoden mukaan.
– Sain pelipaidan! <3 Jo päiväkodissa piti valita kahden joukkueen väliltä ja sillä mennään edelleen!
Tappara on siis Vikmanin sydämessä terästä, kun taas paikallisvastustaja Ilves sekä kaikki muut tulevat kaukaa perästä.
Julkaisusta selviää, että kuvat ja paitakin ovat peruja Tappara-risteilystä, jossa MS Baltic Princess oli lastattu niin kiekkojoukkueen pelaajilla, faneilla, Kanada-maljalla sekä tietenkin Tapsu-maskotilla.
Sanomattakin selvää risteilyn tähtiesiintyjänä oli Vikman itse.
Lähde: Seiska
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti