Erika Vikmanin varastetut keikkatavarat löytyivät – ”Erika 1, rosvot 0”
Suosittu laulaja Erika Vikman tiedotti aiemmin joulukuussa joutuneensa ryöstön kohteeksi. Vikman kertoi sosiaalisessa mediassa, että hänen bändinsä keikkabussiin murtauduttiin, ja varkaat veivät yhtyeeltä arvokasta keikkakalustoa, kuten monitoritiskin, bassorummun ja valokalustot.
– Tekopaikkana toimi Lahti ja rikos on tapahtunut Puotikadun läheisyydessä. Pitäkää silmät ja korvat auki, jos tulee vastaan! Vikman kirjoitti tuolloin Facebookissa ja Instagramissa.
Iltalehdelle antamassaan haastattelussa Vikman arvioi varastetun kaluston olevan satojen tuhansien eurojen arvoinen.
Nyt Vikman on bändeineen saanut aikaisen joululahjan, sillä varastetut keikkatavarat ovat löytyneet. Onnellinen uutinen käy ilmi Instagramista.
Vikmanin kiertuemanageri Tommi Tiitta on julkaissut oman Instagram-tilinsä Stories-osioon kuvan Vikmanin nimellä varustetusta bassorummusta.
– Meidän varastetut tavarat on löytyneet! Tiitta iloitsee postauksensa ohessa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Myös Vikman on jakanut Tiitan julkaisun oman Instagram-tilinsä Stories-osiossa. Lisäksi hän on lisännyt Stories-osioonsa bändinsä rumpalin Santtu Silonsaaren päivityksen, jossa Silonsaari poseeraa samaisen bassorummun kanssa.
– Erika 1 – rosvot 0, Vikman hehkuttaa Stories-osiossaan.
– Santtu Silonsaari sai basarinsa takas, hän lisää sydänsilmäemojin kera.
Silonsaari itse kiittelee julkaisussaan kaikkia heitä, jotka ovat kuluneina viikkoina tukeneet bändiä varastettujen tavaroiden etsimisessä.
– Kiitos kaikille ketkä oli auttamassa ja mukana taistossa, mies summaa sydänemojin kanssa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Keikkamanageri Tommi Tiitta kommentoi tapausta MTV Uutisille.
– Poliisi oli päässyt jäljille ja löytänyt kamat Lahdesta. Sain eilen soiton, että meille kuuluvaa omaisuutta on löytynyt, Tiitta totesi MTV:lle eilen maanantaina (19.12.).
– Kaikki oli ehjänä, ainakin ulkoisesti eikä mitään ollut kadonnut tavaramäärästämme.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne