Kuva: Instagram @juhanikoskinen
Fit: Eron jälkeen masentuneen Juhani Koskisen päivät kuluivat sängyssä maatessa – ”Onneksi hain apua”
Sohvaperunat-ohjelmasta tuttu Juhani Koskinen, 34, on puhunut avoimesti mielenterveysongelmistaan Fit-lehdessä. Tällä hetkellä Juhani kertoo elämänsä olevan mallillaan, mutta lähihistoriaan on mahtunut kausia, kun näin ei ole ollut.
– Päivät kuluivat sängyssä maatessa. Ruoka ei maistunut ja jopa peseytyminen tuntui ponnistukselta, Juhani kuvailee.
Nämä mietinnät ajoittuivat kahdeksan vuoden takaiseen aikaan. Tuolloin Juhani oli juuri eronnut neljä vuotta kestäneestä parisuhteesta, ja elämänhalu tuntui olevan kadonnut tyystin.
Jos kuva ei näy, katso se täältä. Juhani ei tarkkaan tiedä, miksi masentuminen tapahtui juuri eron jälkeen, sillä ex-pariskunta päätyi eroon yhteisymmärryksessä. Hän kuitenkin arvelee, ettei masennus lopulta kysele aikaa ja paikkaa, vaan tulee, kun on tullakseen. – Tietysti minusta tuntui siltä, että olin epäonnistunut yhdessä elämän tärkeimmistä asioista, Juhani myöntää. Juhani kertoo olevansa sisäänpäin kääntynyt ihminen, joten hän jäi hautomaan myös pahaa oloaan aluksi yksin. Pahimpina hetkinä hänestä tuntui, ettei elämässä ole järkeä.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Jalkapallotreenit jäivät välistä
Intohimoisena jalkapalloharrastajana tunnettu Juhani alkoi jättää myös treenejä väliin ja laihtui huomattavasti. Nämä käänteet toimivat onneksi hälytysmerkkinä tämän läheisille. – Äiti oli ensimmäisiä ihmisiä, joka kysyi, pitäisikö minun hakea ammattiapua. Hän sanoi olevansa huolissaan mielentilastani ja kuihtumisestani. Keskusteltuaan äitinsä sekä joukkuekavereidensa kanssa Juhani päätti hakea apua. – Onneksi hain apua. Siitä olen vieläkin kiitollinen itselleni. Ammattiavun hakeminen ei lopulta ollut minulle vaikeaa. Moni läheiseni on käynyt terapiassa, joten sinne hakeutuminen tuntui luontevalta, hän kertoo. Juhani aloitti masennuslääkityksen ja kävi purkamassa tuntojaan viikoittain terapiassa. Hän kertoo, että avautuminen tuntemattomalle ammattilaiselle tuntui aluksi vaikealta, mutta lopulta hän alkoi jopa odottaa terapiaa. Masennusdiagnoosi tuntui helpottavalta. – Aloin ajatella, että mieleni on kuin murtunut jalka, jota kuntoutan vähitellen. Tein tietoisesti sen päätöksen, että en häpeile masennustani, Juhani toteaa.Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
Tällä hetkellä elämä on mallillaan
Säntillisen terapian ja lääkityksen myötä olo alkoi helpottaa. Liikunnanilo ja ruokahalu palasivat Juhanin elämään. Viime aikoina hän on voinut hyvin, ja rinnalle on löytynyt myös uusi avopuoliso. Juhani seurustelee juontaja ja tubettaja Veronica Verhon kanssa. Pariskunta osti viime vuoden lopussa yhteisen kodin Helsingin Punavuoresta. – Olen todella onnellinen siitä, että elämä on nyt mallillaan. Haaveilen siitä, että kaikki menee parisuhteessamme hyvin, Juhani kertoo Fit-lehden haastattelussa.Jos upotus ei näy, katso julkaisu täältä. Lue myös: Juhani Koskinen muuttaa avoliittoon Veronica Verhon kanssa – otti massiivisen tatuoinnin vanhasta kotikaupungista: ”Otin vähän liian kirjaimellisesti…” Katso kuvat! Juhani Koskinen vaihtoi radikaalisti tyyliään – seuraajat ihastelevat: ”Jumalauta nyt on rohkee veto!” Katso video: Veronica Verho esitteli uuden kotinsa – jättikokoinen dildo ei päätynyt muuttokuormaan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”