Frendit-tähti Jennifer Aniston surullisena sarjan siirtymisestä: ”Nyt ei ole turvallista”
Huippusuositun Frendit-sarjan odotettua paluuta on jouduttu siirtämään useaan otteeseen koronaviruspandemian takia. Nyt ohjelman kuvauksia on jälleen siirretty ja sarjan tähti, näyttelijä Jennifer Aniston, 51, on asiasta pahoillaan.
– Se on surullista, mutta valitettavasti meidän on täytynyt taas siirtää sitä, hän sanoo Deadline-uutissivustolle antamassaan haastattelussa.
Paluujakso halutaan kuvata yleisön edessä samaan tapaan kuin kaikki muutkin sarjan jaksot, mutta koronaviruspandemian vuoksi tämä ei ole mahdollista.
– Nyt ei ole turvallista. Piste. Siitä on loppujen lopuksi kyse, Aniston painottaa.
Aniston yrittää kuitenkin suhtautua asiaan myönteisesti, ja hän hehkuttaa, miten hienoa paluusta tulee sitten kun se vihdoin toteutuu.
– Olen päättänyt nähdä tilanteen niin, että lasi on puoliksi täynnä. Emme ole menossa minnekään. Ette koskaan pääse eroon Frendeistä, sori!
Frendien paluujakso nähdään HBO Max -kanavalla ja mukana ovat kaikki sarjan tähdet: Jennifer Aniston, Courteney Cox, Lisa Kudrow, Matt LeBlanc, Matthew Perry ja David Schwimmer.
Viihdelehti Varietyn tietojen mukaan jakso kuvattaisiin näillä näkymin aikaisintaan toukokuussa 2021.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä