Haastemies herätti Helena Koivun – Helena uhataan vangita
Erokiistoissa jo pitkään paininut Helena Koivu on asunut jo jonkin aikaa Turun Kakskerrassa, jonne hän on muuttanut virallisesti asumaan.
Kyseessä on hänen ja ex-mies Mikko Koivun puoliksi omistama paikka, jonka ositus on erosta huolimatta edelleen kesken.
Helenalla ei ole muuta paikkaa missä asua, joten hän on muuttanut perheen huvilalle, jossa myös lapset viihtyvät.
Tilanne ei ole Mikolle mieluinen, ja Helena onkin saanut Mikon jenkkijuristilta tiukkaakin tiukemman kirjeen, jossa Helenaa vaadittiin jälleen kerran allekirjoittamaan kiinteistön luovutuspaperit.
Aikaa tähän annettiin kolme päivää.
Kirjeessä Mikon juristi kertoo ottavansa yhteyttä tuomari Fraseriin, mikäli Helena ei toimisi, kuten kirjeessä kehotetaan. Kyseessä on sama Mikon palkkaama yksityistuomari, joka päätöksellään mahdollisti yhteisten lasten siirron Suomeen.
Samalla juristi vaatii kirjeessään Helenalta suostumuksen siihen, että Mikko saisi viedä lapset Jenkkeihin viikoksi juhlimaan hänen ja Mikon uuden Nattie-rakkaan häitä.
– Tässä vaiheessa meillä ei näytä olevan muuta vaihtoehtoa kuin ottaa yhteyttä tuomari Fraseriin ja pyytää Helenan vangitsemista, kirjeessä todetaan, mikäli Helena ei suostuisi juristin vaatimuksiin.
Helena kertoi saaneensa juristin kirjeen samalla hetkellä, kun hän saapui Suomeen.
– Olin järkyttynyt kirjeen uhkaavasta sävystä. En luonnollisestikaan taivu tuollaisten uhkausten alla ja annoin asian oman juristini hoitoon.
Nyt Helena on ollut Kakskerrassa noin viikon ajan, mutta rauhallista ei oleskelu siellä ole ollut.
– Yhtenä aamuna heräsin siihen, kun oveen jyskytettiin täysillä. En tunnistanut kuka siellä oli, mutta myöhemmin huomasin, että haastemies oli jättänyt oven taakse kirjeen, Helena kertoo.
– En ole vielä ehtinyt selvittää, mitä se haaste koskee.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn