Raiskauksesta vankilaan tuomittu Hannu Pikkarainen suuren päätöksen edessä – myöntää pelänneensä kiusallisia tilanteita: ”Halusin olla rehellinen”
Entinen jääkiekkoilija Hannu Pikkarainen tuomittiin hiljattain kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta.
PIkkarainen on kertonut omalla Instagram-tilillään aikovansa valittaa tuomiostaan hovioikeuteen. Hän on myös puhunut avoimesti vaikeista tuntemuksistaan, joita tuomio on hänessä herättänyt.
Haastavan elämäntilanteensa keskellä Pikkarainen on pyrkinyt toimimaan arjessaan mahdollisimman normaalisti. Instagramin perusteella hän on treenannut paljon ja käynyt juoksulenkeillä Helsingin ydinkeskustassa.
Pikkarainen opiskelee parhaillaan personal traineriksi, mistä hän on ollut todella innoissaan. Eilen sunnuntaina Pikkarainen kuitenkin myönsi harkinneensa opintojensa lopettamista.
Mies joutui suuren päätöksen eteen ennen osallistumistaan viikonloppuna järjestetylle kursiille.
– Diipimpää tarinaa… Jouduin ihan tosissani miettimään ennen viikonloppua, et riittääkö mulla paukut mennä jatkamaan mun PT opintoja just nyt tässä hetkessä ja vielä lähijaksolle kahdenkymmenen mulle osittain tuntemattoman ihmisen kanssa, Pikkarainen kirjoittaa Instagramissa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Halusin olla rehellinen ja kertoa mun kurssikavereille omat fiilikset ennen viikonloppua. Halusin ettei mulla eikä kenelläkään muullakaan olisi epämielyttäviä ja kiusallisia fiiliksiä johtuen mun elämässä leijuvien asioiden suhteen.
Lopulta rehellisyys palkitsi Pikkaraisen. Hän kertoo saaneensa kannustusta tulla paikalle ja kiitosta avoimuudestaan.
– Kaikki meni hienosti ja meil oli ihan hemmetin hyvä viikonloppu! Oon maailman kiitollisin mun kurssikavereille sekä kurssin vetäjille siitä kuinka he reagoivat tilanteeseen. Mä elän ja hengitän taas paljon vahvemmin, Pikkarainen iloitsee.
Eräs Pikkaraisen kurssikavereista on kommentoinut miehen kuvaa hyvin myönteiseen sävyyn.
– Kyllä tähän viikonloppuun on riittänyt iloa, naurua ja tsemppiä. Ihan huigee viikonloppu ja meidän ryhmä on ehkä paras ikinä, kurssikaveri hehkuttaa.
– Jep! Ei voi kun olla kiitollinen teille kaikille, Pikkarainen vastaa sydänemojin kera.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki