Heidi Sohlberg lopetti syöpälääkkeet ja osti talon yhdessä elämänsä miehen kanssa – ylistää kulunutta vuotta: ”Pissat housussa naurettiin”
Entisen missin Heidi Sohlbergin vuosi on ollut täynnä iloa ja onnea. Hän kertoo kuluneista kuukausistaan omalla Instagram-tilillään.
Sohlberg sai rintasyöpädiagnoosin vuonna 2016. Nyt Sohlberg on kuitenkin parantanut, ja hän sai vuonna 2021 lopettaa syöpälääkkeensä.
Lisäksi Sohlbergia on onni potkinut myös rakkausrintamalla. Muutamia vuosia sitten eronnut Sohlberg on löytänyt jälleen vierelleen kumppanin, jonka kanssa viihtyy tiiviisti yhdessä.
– Viime vuosi oli kyllä kaikin puolin huikea, Sohlberg aloittaa postauksensa sydänemojin kera.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Sohlberg iloitsee siitä, että on saanut tehdä töitä, joita rakastaa. Hän kiittää yhteistyökumppaneitaan, jotka ovat uskoneet hänen tekemiseensä.
– Tehdään tästä vuodesta vieläkin parempi, hän painottaa.
– Terveys ja rakkaus rintamalla myös uusia tuulia, sain lopettaa syöpälääkkeen ja tapasin elämäni miehen. Ostettiin yhteinen talo ja nyt asutaan uutena onnellisena perheenä yhdessä, Sohlberg hehkuttaa.
Sohlberg ei meinaa malttaa odottaa tulevaa vuotta.
– Tänä vuonna tapahtuu varmasti myös isoja asioita, en malta odottaa.
Uutta vuotta Sohlberg juhli yhdessä läheistensä kanssa.
– Pissat housussa naurettiin pelaten lautapelejä ja ihasteltiin välkkyvää taivasta. Onnea, iloa, rakkautta ja voimia kaikille tähän vuoteen, nainen toivottaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa