Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
Mikko ja Helena Koivun erosaagan puiminen jatkuu seuraavaksi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudesta kerrottiin, että Mikon tekemässä hakemuksessa mainitaan lapsiin liittyen huoltajuus, asuminen, tapaamisoikeudet sekä elatus.
Nyt käräjäoikeudesta ilmoitetaan, että asiassa on valmisteluistunto kesäkuussa.
Helena kertoo nyt somessa yrittäneensä kaikkensa, että ex-pari saisi sovun aikaiseksi. Helena myöntää samalla, että kyseessä on melkoinen sotku.
Hän kuitenkin vakuuttaa haluavansa muutosta tilanteeseen.
– Saatiin aikaiseksi sotku juuri, kun ajattelin, että asiat olisi saatu päätökseen ja sovittua.
– Olen edelleenkin sen (sopimisen) kannalla.
Helena vaikuttaa puheissaan diplomaattiselta.
– Se (sopu) on kaikkien kannalta parempi vaihtoehto kuin tällainen jatkuva sota keskenään.
– En näe minkäänlaista aihetta tälle, Helena viitannee riitelyyn.
– Olen koittanut, yrittänyt kaikkeni. Sen voin alleviivata.
Lopuksi Helena tuo esille sen, että häntä harmittaa todistustaakka, jota hän kokee kantavansa.
– En näe mitään tarvetta jatkaa tällaista riitelyä, mutta nyt joudun todistelemaan, että ne asiat, mitä minusta väitetään, eivät ole totta.
Lähde: Seiska
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- No huh! Sofia Belórf poseerasi yläosattomissa
- Kasinorakastajan blogi: Vain pelaamattomuus ei tuo pelihaittoja
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Kerttu Rissasen veti kännit julkkisbileissä – itki exälleen
- Huh! Iida Vainio jakoi lähes epätodellisen kuvan
- Helenalle erävoitto Koivujen erosaagassa
- Ex-huippumalli Anne Kukkohovin uudet tuulet – myy likaisia pikkuhousujaan ja arvioi peniksiä
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: viimein ulostulo suhteesta
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan