Helena Koivun varainkeruukampanjan keräämät kommentit ja kokonaissumma piilotettiin
Helena Koivun varainkeruukampanja herätti paljon tunteita.
Mikko ja Helena Koivun erokiista on ollut päällä jo pitkään ja tällä hetkellä Helena on ajautunut varattomaksi. Helenan ystävät päättivät kuitenkin auttaa perustamalla varainkeruukampanjan, johon ihmiset voivat lahjoittaa rahaa oman mielensä mukaan.
Rahaa tuli aluksi hyvää tahtia, mutta pikku hiljaa lahjoitukset loppuivat kuin seinään. Nyt vaikuttaisi siltä, että lahjoitusten kokonaissumma on piilotettu ja myös lahjoitusten yhteydessä annettavat kommentit on poistettu näkyvistä.
Lahjoitusten yhteyteen pystyi aikaisemmin laittamaan terveisensä, jonka seurauksena ex-kiekkovaimoa kritisoitiin.
Eräs henkilö antoi Helenalle ja tämän ystäväpiirille kritiikkiä lahjoituksen yhteydessä.
Laki oli oikeassa -nimimerkillä annettu 5 dollarin lahjoitus toi mukanaan erilaisen näkemyksen koko tilanteeseen.
– Avioeron jälkeen äidillä ei ole päätösvaltaa siitä, missä perhe/lapset asuvat. Laki arvioi, mikä on parasta lapsille eikä vanhempien toiveita, ja jopa Yhdysvaltain laki tietää, että Suomi, onnellisin maa, on 100% parempi vaihtoehto lapsille kuin Yhdysvallat, lahjoittaja kirjoittaa.
”Itsekästä ajattelua”
– On niin itsekästä ulkopuolisilta / ystäviltä kuten sinulta sanoa, että lapset ovat traumatisoituneita. He ovat 4-, 8- ja 9-vuotiaita, ja he ovat Suomessa rakastavan isänsä kanssa. Jos äiti haluaa, hän voi muuttaa Suomeen/saada työn/nähdä heitä 50% ajasta, anonyymi lahjoittaja toteaa.
Helenan hyvä ystävä Justine Rubinger perusti GiveSendGo -nimiselle nettisivustolle rahankeräyksen Helenan taloudellisen tilanteen helpottamiseksi. Kampanja kantaa nimeä Support Helena Koivu. Ennen kokonaissumman piilottamista rahaa oltiin lahjoitettu 1446 dollarin edestä.
Sivustolta käy kuitenkin ilmi ettei uusia lahjoituksia ole tullut lähes kuukauteen, joten summa on ilmeisesti edelleen 1446 dollaria.
– Haluan levittää tietoisuutta ja saada tukea rakkaalle ystävälleni Helena Koivulle ja hänen lapsilleen. Entinen NHL-kiekkoilijan vaimo Helena oli lapsista pääosin vastuussa ammattilaisjääkiekkoilijoiden vaativien aikataulujen vuoksi, Justine kirjoittaa kampanjan esittelytekstissä.
Helena Koivu saapui Suomeen ja naureskeli Jätkäsaaren näylle: ”Vain Suomessa”
Justinen mukaan Helena tarjosi lapsilleen hyvän ja rakastavan kodin.
– Vähän yli kuukausi sitten heiltä vedettiin matto jalkojen alta. Oikeus määräsi lapset, jotka ovat Yhdysvaltain kansalaisia, Suomeen asumaan isänsä kanssa. Kaupunkiin, jossa he eivät ole koskaan asuneet. Kieli, jota he eivät osaa puhua. Helenan työviisumin vuoksi, hän ei saa lentää Suomeen ja sitten palata Yhdysvaltoihin ilman luvan myöntämisen odottamista ja hyväksymistä. Tämä oli heillä tiedossa, hän kirjoittaa Mikon puolustustiimiin viitaten.
– Helena jäi kodittomaksi, ilman autoa, ilman rahaa, ilman terveysvakuutusta ja tärkeimpänä, ilman kolmea lastaan. Huomion arvoista on, että Helenalla on edelleen 50/50 huoltajuus lapsistaan. Hän tietää, että lapset ansaitsevat terveen suhteen isänsä kanssa. Miten oikeus antoi tämän tapahtua?
Rahankeräyksen tarkoituksena on ilmeisesti saada lapset takaisin Yhdysvaltoihin Helenan luokse.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”