Helmi Loukasmäki paljastaa ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu tulla verratuksi Erika Vikmaniin – ”Se on mielestäni turhaa”
Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsasen avustajana tunnetuksi tullut Helmi Loukasmäki on ehtinyt tottumaan julkisuuteen Dannyn rinnalla. Julkisuus ei ahdista häntä enää samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten, kun hän ensimmäisen kerran nousi suomalaisten tietoisuuteen.
– Olen jo ehtinyt tottumaan siihen. Se ei ole enää uutta ja vierasta. Julkisuus on ollut kohdallani aika myönteistä koko ajan, ja minua on kohdeltu hyvin. Toki aluksi se tuntui ahdistavalta, koska en ollut tottunut siihen, että ihmiset ottavat minusta salakuvia, kun käyn esimerkiksi kaupassa, Helmi kertoo Metropolille.
Helmiä on verrattu keskustelupalstoilla ja julkisuudessa Dannyn ex-puolisoihin, entiseen Miss Suomeen Armi Aavikkoon ja laulaja Erika Vikmaniin.
– Erika on esiintyjänä paljon kokeneempi kuin minä. Minua ei ärsytä se, että meitä vertaillaan, mutta se on mielestäni turhaa, sillä olemme jokainen omia persoonia.
– Haluan myös painottaa, että emme ole missään vaiheessa riidoissa Erikan kanssa. Olemme kavereita.
Helmin ja Dannyn välille on yritetty luoda mediassa myös romanssia. He asuvat saman katon alla Raumalla ja Kirkkonumella, mutta ovat kertoneet julkisuudessa olevansa ainoastaan hyviä ystäviä.
– Ei se enää ärsytä, sillä siihen on jo tottunut. Meitä yhdistetään toisiimme romanttisessa mielessä ja ihmiset arvuuttelevat, olemmeko vai emmekö ole yhdessä. En välitä siitä. Pääasia on, että itse tiedämme, mikä on asioiden laita.
Lue Helmin koko haastattelu täältä.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti