Henna Kalinainen ei usko vauva-arjen tappavan suhteen romantiikkaa – avautuu kokemuksistaan: ”Nautinto vain korostuu”
Tosi-tv-tähtenä julkisuuteen noussut Henna Kalinainen avautuu tuoreessa Metropolille kirjoittamassaan blogipostauksessaan parisuhteensa nykytilasta.
Viime vuoden helmikuussa kihlautuneet Kalinainen ja hänen puolisonsa Jarkko saivat esikoislapsensa tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Nyt Kalinainen kertoo vauva-arjen vaikutuksista kaksikon suhteeseen.
– Muistan nähneeni netissä aikamoisia kauhukuvia vauva-ajasta ja kuulleeni tutuilta joilla on lapsia, että ”sitten kaikki muuttuu” ja ”nauttikaa vielä, kun voitte”, Kalinainen aloittaa postauksensa.
– Jokaisen vauva-arki on erilaista. Toki siinä on paljon yhteisiä tekijöitä. Jokainen tuore äiti ja isä voi varmaan yhtyä siihen, että on väsymystä. Tai, että ei kerkeä tehdä kaikkia asioita entiseen malliin, hän jatkaa.
Kalinainen sanoo, että myös hänen ja Jarkon arki on muuttunut paljon vauvan syntymän myötä, mutta naisen mukaan aikaa on silti jäänyt rutkasti parisuhteen hoitamiselle.
– Kun vauva nukkuu siinähän on päivän mittaan ja illalla paljon aikaa tehdä omia asioita ja olla oman kumppanin kanssa. Tuon kahdestaan vietetyn ajanhan saa sitten käyttää miten haluaa, Kalinainen kirjoittaa.
Läheisyys on tärkeää sekä Kalinaiselle että Jarkolle.
– Päivän mittaan tulee huomioitua toista kymmeniä kertoja. Ollaan kainalokkain, vaihdetaan pusut, halataan ja aina lähtiessä ja tullessa sama homma ja aamulla herätessä ja illalla nukkumaan mentäessä. Ihanaa ja lämmittää sydäntä. Silloin asiat eivät muutu pelkästään arjen suorittamiseksi.
– Me ollaan saatu tämä hyvin näin toimimaan ja olen äärimmäisen onnellinen siitä. Meillä on aikaa myös vain toisillemme ja rakkaus on vain vahvistunut sekä se kahdenkeskinen aika ja se nautinto vain korostuu lapsen myötä, Kalinainen summaa.
Lue Henna Kalinaisen tuore blogiteksti kokonaisuudessaan täällä.
Lue myös:
Tätä tärkeää taitoa tuore äiti Henna Kalinainen haluaa kehittää – ”Lisäisi myös omaa hyvinvointia”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn