Henna Kalinainen joutui tiputukseen
Tosi-tv-ohjelmista tuttu Henna Kalinainen on joutunut tiputukseen Kambodzassa. Henna kertoi Metropoli.netille huolestuneensa, kun hänen kuntonsa heikentyi äkisti.
– Mikään ei pysynyt sisällä ja olin pari päivää vuoteen omana! Lopulta oli pakko kääntyä lääkärin hoteisiin koska energiataso oli nollassa enkä jaksanut liikkua enää edes vessaan, Henna sanoo.
Hennan huojennukseksi taudin aiheuttaja löytyi lääkärin tutkimuksissa.
– Onneksi selvisi kuitenkin ettei kyse ollut mistään pahemmasta, vaan olin sairastunut ns. turistivatsatautiin, jonka voi saada ihan mistä vaan ja selvittiin säikähdyksellä!
Thaimaahan kevättalveksi miehensä Juhan kanssa muuttaneelle ja nyt Kambodzassa asuvalle Hennalle vastaavanlaiset vaivat ovat tulleet tutuksi jo aiemminkin.
– Sairastin sen kerran jo heti alkumatkasta, joten nyt toivoisi että vatsa ja suolisto olisi tottunut paikalliseen meininkiin, Henna naurahtaa.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”