Kuva: Petri Voutilainen
Henna Kalinainen julkaisi videon huikeasta ulkonäkömuutoksestaan: ”Olen laihtunut kaksinumeroisen kilomäärän”
Lasta odottavan tosi-tv-tähti Henna Kalinaisen elämässä on tapahtunut suuria muutoksia vuoden sisällä. Hän kertoo Instagramissa laihtuneensa peräti kaksinumeroisen kilomäärän, tullut raskaaksi, sopineensa ulosottovelkojensa maksamisesta ja suunnitellut suorittavansa kesken jääneet opintonsa loppuun.
– Monilla nämä asiat varmasti on jo olleet, mutta minä olen kulkenut vähän erilaisen tien ja olen kiitollinen, että saan elää vihdoinkin sitä ”normaalia” elämää. Tuntea turvallisuuden tunteen, saada osakseni rakkautta, nähdä elämää selvinpäin oikealla tavalla, tuntea itseni tärkeäksi ja että saan olla sellainen kuin olen, elää arjessa jakamalla sen rakkaani kanssa ja läheiset ympärillä, Henna kirjoittaa Instagram-kuvan yhteyteen.
Hän kiittää muutoksesta Jarkko-kihlattuaan.
– Vaikka itse olen suurilta osin omalla työllä toki kaiken tämän saanut aikaan niin silti en voi tarpeeksi kiittää, kuinka Jarkko on saanut minut nostettua kuin Feeniks-linnun tuhkasta. Kaikki se potentiaali mitä näit kokoajan minussa ja älytön tuki ja usko mitä olen saanut sinulta kun olen maannut itkien sängyn pohjalla saamatta mitään aikaiseksi ja valittamalla elämästä. Kuinka toinen jaksaakin kannustaa ja uskoa.
– Sinä tosiaankin rakastit minut terveeksi, vaikka omat voimasi meinasivat välillä ehtyä ja halusit luovuttaa meidän suhteen. Nyt on minun aika kannustaa sinua ja oletkin ihan superhyvä kaikessa mihin ryhdyt. Me ollaan ihan paras tiimi. Rakastan sua niin.
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”