Henna Kalinainen kärsii ulkonäkökriisistä – ylipaino koituu esteeksi unelmapestin vastaanottamiselle: ”Kaikki on pielessä”
Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen on puhunut tuoreella Gossip Moms Suomi -kaudella avoimesti painonnousustaan. Aiemmin marraskuussa nähdyssä jaksossa Kalinainen kertoi tavoittelevansa tällä hetkellä alle sadan kilon painoa, sillä hän ei ole tyytyväinen nykyiseen olemukseensa.
Kalinaisen ei ole ollut helppo hyväksyä kehossaan viime vuosien aikana tapahtuneet muutokset.
– En ole tyytyväinen peilikuvaani lähinnä painon takia. Tuntuu, että kaikki on pielessä. Hiukseni ovat rumat. Naamani on kauhea. Vaatteeni ovat kauheat eikä mikään sovi. Kaikki tuntuu ihan sairaan huonolta. Minun tekisi mieli olla vain kotona. En haluaisi poistua mihinkään, Kalinainen toteaa ohjelmassa.
Tänään tiistaina (29.11.) Discovery+-palveluun julkaistussa jaksossa Kalinainen kertoo haasteista, jotka vaivaavat häntä lämpimällä säällä. Eletään kesää, eikä Kalinaisesta tunnu mukavalta keventää vaatetustaan.
– Ahdistaa, kun on kesä ja käytetään mekkoja ja kevyitä vaatteita. Minun tekisi mieli laittaa päälle musta kaapu ja olla jossain piilossa, nainen huokaisee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kalinainen joutuu ulkonäkökriisinsä vuoksi jopa kieltäytymään saamastaan unelmien työtatarjouksesta. Hennan sanoin ”tulevaisuuden Mikael Gabriel” oli pyytänyt häntä Facebookissa esiintymään musiikkivideollaan, mutta Kalinainen ei kehtaa tarttua tilaisuuteen.
– Se on ollut yksi haaveistani, mutta minä en kehtaa mennä. He tietysti ajattelevat, että minä olen se hehkeä Henna vuodelta nakki ja kivi, Kalinainen aprikoi.
Lue myös:
Henna Kalinaisen kunto romahti – unelmoi painavansa alle 100 kiloa: ”Inhottaa koko olemukseni”
Oho! Henna Kalinaiselta poikkeuksellisen rohkea parisuhdeneuvo – toivoisi miehensä katsovan pornoa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”