Henna Kalinainen sai huomattavan paljon huomiota osakseen, kun viihdelehti Seiska julkaisi hänestä epäsuotuisan kuvan sekä jutun, jossa hämmästeltiin hänen kasvanutta painoaan. Juttu herätti kuumaa kommentointia somessa ja jopa miljoonien seuraama kansainvälinen bloggaaja Helena-Reet Ennet hämmästyi uutisesta ja jyrisi että suomalainen media ylitti rajan Henna Kalinaisen kohdalla.
Henna kirjoitti blogiinsa viikon kuluttua tapahtuneesta vastauksen kuvakohuun, jossa hän myönsi asian satuttaneen häntä enemmän kuin oli arvannutkaan.
Nyt Henna on avautunut asiasta uudelleen, otsikolla ”Vaikeuksien kautta voittoon!
Kirjoituksessaan Henna kertoo, että ajautui kohun vuoksi hyvin syvälle mielensä sopukoihin ja alkoi jopa kyseenalaistaa koko elämänsä tarkoitusta.
– Vielä tämänkin viikon alku on mennyt kohusta palautuessa ja ihmetellessä miten jokin asia voi osua niin sisimpään, että sitä alkaa ihmettelemään että miksi sitä täällä maapallolla onkaan ja mikä on minun tarkoitus!
Kokemus on ollut Hennalle henkisesti rankka, mutta hän on myös ymmärtänyt, että ei sen olisi tarvinnut olla.
– Elämäni tähän asti rankimpia aikoja takana jos sitä ajatuksen tasolla miettii mitä kävin läpi. Sitten naurattaa, että miksi? Miten tuollainen asia voi koskettaa niin syvältä. Monet varmaan nauraa! Olen nauranut itsekin kun nyt olen saanut jotenkuten kasattua itseni että hehheh, eihän tuo nyt ole maailmanloppu eikä sitä lähelläkään. Miksi reagoin noin voimakkaasti. Maailmassa on niin paljon vakavampiakin asioita!
Kuvakohu sattui arkaan paikkaan, jonka syyt juontavat juurensa aina lapsuuteen saakka.
– Voin kertoa, että taustalla on jo vuosien ja vuosien paha olo. Minulla on ollut vaikea lapsuus, josta siirryin liian nopeasti ”aikuisuuteen” vaikka olin vasta lapsi. En halua läheisiäni loukata siksi en sitä lähde erittelemään enempää. Sitten siitä seurasi huonot ihmissuhteet, epäonnistunut avioliitto väkivallan kera. Siitä sitten aloin ”rakentamaan” omaa elämääni jollekkin pohjalle ja voisin sanoa että kaikki ei välttämättä mennyt ihan nappiin. Taistelija silti olen. Ja sattuu sanoa, mutta suurin osa näistä on toki ollut omia valintoja!
Henna toteaa, että nyt on aika olla itsekäs ja alkaa ajatella omaa hyvinvointia.
– Mutta sitten kun aloin vielä pohtimaan tätä ystävyysasiaa niin eikö se olisi vastavuoroista. ….Muistan ikuisesti mitä kävi kun minulle kävi ”huonosti”. Apua ei kyllä löytynyt. Ryyppykaveri kyllä. Siksi päätin, että en ota enää eräiden stressiä itselleni vaan joudun omasta mielestäni olemaan itsekäs ja ajatella vain ja ainoastaan omaa hyvinvointiani hetken!
Henna kiittää myös saamastaan positiivisesta palautteesta ja kannustuksesta.
– Koko jutun voi kääntää positiiviseksi! …”Ulkonäköä voi aina muuttaa, mutta ruma sisin on mahdoton korjata!” Tarkoittaen tällä sitä, että koska olen hyvä ihminen niin mitä niistä liikakiloista. Niistä pääsee eroon!