Mette-Maritin Marius-pojan kohtelu nostattaa kulmakarvoja – uskomatonta ökyilyä tutkintavankeudessa
Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin poika Marius Borg Høiby, 29, sai kesäkuussa neljän vuoden vankeustuomion useista rikoksista.
Marius ehti viettää aikaa tutkintavankeudessa Oslon vankilassa, mutta hänen oleskelunsa vankilan muurien sisäpuolella jäi lopulta huomattavasti koko tuomiota lyhyemmäksi. Heinäkuussa oikeus antoi hänelle luvan suorittaa osan rangaistuksestaan äitinsä ja kruununprinssi Haakonin luona.
Marius on sittemmin päässyt pois vankilasta, mutta hänen liikkumistaan valvotaan nilkkaan kiinnitetyllä sähköisellä pannalla. Tällainen järjestely ei sinänsä ole poikkeuksellinen, mutta huomiota on herättänyt se, kuinka laajalla alueella hän saa kotiarestinsa aikana liikkua.
Uima-allaskin kuuluu sallittuun alueeseen
Norjalaislehti Se og Hørin mukaan Marius saa liikkua Skaugumissa paitsi vuokra-asuntonsa ympäristössä myös kruununprinssiparin lähistöllä sijaitsevan kodin alueella.
Valvonnan piiriin kuuluva alue ei myöskään rajoitu pelkästään rakennuksiin ja niiden välittömään ympäristöön. Lehden mukaan Marius voi käyttää tilusten puistoa ja jopa uima-allasta.
Järjestely on herättänyt Norjassa kysymyksiä mahdollisesta erityiskohtelusta. Haakon painotti oikeudenkäynnin aikana, ettei Mariusta kohdella hänen kuninkaallisten perhesuhteidensa vuoksi eri tavalla kuin muitakaan. Nyt osa on kuitenkin pohtinut, onko hänen kohdallaan sovellettu tavallista väljempiä käytäntöjä.
Vankeinhoitolaitos vastaa
Se og Hør pyysi Norjan vankeinhoitolaitokselta selvitystä siitä, miksi Mariuksen sallittu liikkumisalue on niin suuri. Lehti tiedusteli myös, voidaanko esimerkiksi uima-altaan käyttöä pitää erityiskohteluna.
Vankeinhoitolaitos ei kommentoi yksittäisen vangin tilannetta. Se suostui kuitenkin avaamaan sähköisesti valvottujen rangaistusten käytäntöjä yleisellä tasolla.
– Alue, jolla henkilö voi oleskella, riippuu paikan olosuhteista sekä turvallisuuteen ja käytännön järjestelyihin liittyvistä tekijöistä. Valvonta-alueelle ei siten ole määritelty vakiokokoa, laitokselta kerrotaan.
Viranomainen painottaa, ettei sähköisen valvonnan sääntöjä määritellä vangin aseman mukaan.
– Säännöt ovat samat jokaiselle, joka suorittaa tuomiotaan sähköisen valvonnan alla.
Vankeinhoitolaitos ei puolestaan kerro, ovatko muut vangit aikaisemmin saaneet käyttöönsä yhtä laajoja valvonta-alueita. Myöskään uima-altaan kaltaisten mukavuuksien olemassaolo ei viranomaisen mukaan sellaisenaan vaikuta siihen, millainen alue sähköisen valvonnan piiriin voidaan hyväksyä.
Lähde: Seiska
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”